tiistai 25. helmikuuta 2014

Hapankaali tutuksi

Kotiharmin hapankaalikoulutus on hyvällä alulla. Sellaisenaan hapankaali ei vielä maistu, mutta lämmitettynä ja smetanalla höystettynä popsin sitä jo hymyssä suin. Tein hapankaalipataa, josta arvio meiltä molemmilta oli "hyvää, tehdään kyllä vielä uudelleenkin".


Löysin netistä monia hapankaalireseptejä, joista kokosin oman versioni. En yhtään tiennyt, miltä tämän tulisi maistua, joten kokkauksen edetessä ja maistelukertojen myötä lisäsin sitä ja tätä omien makumieltymysteni mukaan. Lopputulos on tässä:


HAPANKAALIPATA

n. 150 g porsaanfilettä (meillä oli pätkä sisäfilettä)
n. 200 g bratwurstia
(ripaus suolaa)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
400 g hapankaalta
1 pieni paprika
1 porkkana
puolikas omena
2 tl paprikajauhetta
muutama pyöräytys mustapippuria myllystä
1 laakerinlehti
1/2 tl kuivattua timjamia
1 tl sinappia
2-3 tl hunajaa
1 dl lihalientä
1 prk smetanaa

Paloittele liha suupaloiksi ja viipaloi makkarat. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Paista lihoja ja makkaroita hetken aikaa pannulla esimerkiksi öljyssä ja lisää hetken kuluttua sipulit. Mausta paprikajauheella ja timjamilla. Voit lisätä myös hiukan suolaa. Anna paistua jonkin aikaa ja sekoittele välillä. Kuori ja suikaloi porkkana. Leikkaa paprika paloiksi. Kuori omenanpuolikas ja suikaloi se. Lisää porkkanat, paprikat ja omenat pannulle yhdessä hapankaalin kanssa. Sekoita ja paista hetki. Lisää loput ainekset ja anna kiehahtaa hyvin. Käännä hellan lämpöä pienemmälle ja anna padan hautua miedolla lämmöllä, välillä sekoitellen, noin 40 minuuttia. Maista jossain vaiheessa ja pohdiskele, pitääkö jotain maustetta lisätä. Kun on valmista, laita tarjolle myös hyvää leipää, jota voit kastaa maukkaassa liemessä.


10 kommenttia:

  1. Aika samalta vaikuttaa kuin puolalainen bigos, tosin siihen tulee tavallista valkokaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muistankin semmoiseen nimeen törmänneeni hakuhommissani!

      Poista
  2. Nam, kyllä maistuisi - olen hulluna hapankaaliin, varsinkin jos mukana on smetanaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos tykkäät hapankaalista sellaisenaan, niin tätä rakastaisit!

      Poista
  3. Nam, mikä pata! Itsekään en ole varsinaisesti hapankaalin suurkuluttaja, mutta tässä reseptissä se varmasti toimii. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vähänkin pidät hapankaalista, niin testaa tämä versio. Minä, joka en hapankaalia muuten syö, tykkäsin kovasti patahapankaalista.

      Poista
  4. Aaaaaa! Nyt ymmärrän paremmin sinun kommenttisi minun tontilla :)

    VastaaPoista
  5. Keski-Euroopan reissuissa hapankaalia on tullut syötyä ja Sveitsin vuoden aikana opin tykkäämään siitä. Kotona ei ole tullut ostettua saati sitten itse tehtyä. Olemme kyllä aina silloin tällöin kaupassa katsoneet, että "olisikohan tuo kunnollista..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testatkaahan suomalainen hapankaali, niin voitte tehdä vertailua Keski-Euroopan hapankaaliin ja palkita voittajan!

      Poista