maanantai 7. huhtikuuta 2014

Pannupizzaa (koti-)Katukeittiöstä

Koska olen mainostajien lempilapsi eli hyvin altis vaikutteille, riensin minäkin viimein ostamaan oman kappaleeni paljon puhutusta Jenni Häyrisen Katukeittiö-kirjasta. Tein mielestäni hyvän ostoksen, sillä kirja on pullollaan mukavia "parempaa roskaruokaa" -ohjeita. Meillä on testattu jo lihapullia tahmakastikkeella sekä pannupizzaa, molemmat jäävät varmasti ruokalistalle.

Kirjan pannupizzaohjeessa on pari hyvää rapsakkuus- ja mehevyysvinkkiä: pohjan kypsyminen saatetaan alkuun liedellä, ja pohjan päälle voi laittaa smetanaa tuomaan pannupizzalle ominaista mehevyyttä. Tykkäsin! Ja olihan vielä yksi: Jos käytät pizzassa salamia, vältät pinnalle kertyvät rasvat yksinkertaisella kikalla. Lado salamiviipaleet talouspaperin päälle lautaselle. Käytä niitä hetken ajan mikrossa ja painele sitten toisella talouspaperilla, jotta rasva imeytyy pois. Me emme löytäneet pikkukaupasta salamia, joten ostimme metvurstia ja teimme sille tämän tempun. Toimi!


PANNUPIZZA (x 2)

Pohja:

2 dl + 2 rkl kädenlämpöistä maitoa
20 g tuorehiivaa
2 tl sokeria
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 tl suolaa
2 tl sokeria
5,5 dl vehnäjauhoja

lisäksi uuninkestävä paistinpannu ja oliiviöljyä pannua varten

Sekoita murennettu hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sekaan suola, sokeri ja öljy. Sekoita joukkoon jauhot ja vaivaa taikinaa 10 minuuttia (oikeasti, vaivaa, niin saat hyvän koostumuksen). Jätä taikina nousemaan liinan alle puoleksi tunniksi.

Jaa kohonnut taikina kahteen osaan ja kauli ne pyöreiksi, hieman pannua suuremmiksi levyiksi. Öljyä uuninkestävä pannu reilulla kädellä ja esilämmitä sitä 220-asteisessa uunissa hetken ajan. Laita sitten taikinalevy pannulle ja jätä liinan alle nousemaan 15 minuutiksi. Nosta pannu liedelle ja paista pohjaa keskilämmöllä pari minuuttia. Lado vasta tämän jälkeen täytteet pizzan päälle ja paista pizza 220-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia tai kunnes reunat saavat nätisti väriä.

Täyte-esimerkki 1:

3 rkl smetanaa
3 rkl tomaattimurskaa (jota voi maustaa ripauksella suolaa, oreganoa ja cayennepippuria)
kinkkua
sipulia
paprikaa
salamia / metvurstia
mozzarellaraastetta (puoli pussia)
parmesaaniraastetta (muutama ruokalusikallinen)

Levitä ensin pohjalle kerros smetanaa ja lätki päälle huolettomasti tomaattimurskaa. Ripottele seuraavaksi mozzarellaraaste ja muut täytteet.

Täyte-esimerkki 2:

tomaattimurskaa tai -salsaa (purkista)
valkoisia papuja tomaattiliemessä
tuoretta tai purkitettua chiliä
kinkkua
salamia
mozzarellaraastetta (puoli pussia)
parmesaaniraastetta


4 kommenttia:

  1. Mukavan ronski kirja. Juuri nämä kaksi vinkkiä poimin itsekin mieleen. Pizza on ihan pakko testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aion testata pizzan vielä toisen ja kolmannenkin kerran. Ihan kaiken varalta :)

      Poista
  2. Mä haluan ameriikkaan. Mä haluan pannupizzaa. Vaihtoehtoisesti voin tulla Ouluunkin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis voin sanoa, että täällä Oulussa saa ihan älyttömän hyvää pannupizzaa, ainakin meillä. Vähän... paljon epäilen, pärjäisikö ameriikka tässä kisassa ollenkaan.

      Poista