sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Jälkiruoka tai glögin seuralainen

Valkohomejuusto maistuu taloudessamme paremmin kuin sinihomejuusto. Muuan ystävältä opittu makoisa tapa nauttia valkohomejuustoa on seuraavanlainen: otetaan korpunpuolikas (maustamaton täysjyväkorppu), levitetään sen päälle vähän aprikoosihilloa ja sipaistaan päälle siivu valkohomejuustoa (tai toisinpäin, järjestyksellä ei ole väliä). Minun mielestäni tämä on ihan parasta teekupposen kera. Opastan täten myös lukijoita testaamaan ja ihastumaan.


Nyt glögikauden ollessa kuumimmillaan tulee mieleen napostella jotain pientä glögin hörppäilyn ohessa. Jossain Stokkan mainoslehdessä oli kiva ohje, jossa valkohomejuustoa tarjoiltiin hunajaisten pähkinöiden kanssa. Tämäntyyppisiä reseptejä on tainnut näkyä myös blogeissa. Meille tällainen yhdistelmä oli uusi kokkeilu, mutta hyvin mieluisa. Aineksista saa koottua mukavan jälkiruuan tai käteviä pieniä maistelupaloja esimerkiksi glögin kanssa.

Säädin määriä kohdalleen kahden hengen talouteen. Jätin pois ohjeessa olleen suolan (oli sormisuolaa hitunen) ja laitoin tilalle suolapähkinöitä.


HUNAJAISET PÄHKINÄT JA VALKOHOMEJUUSTOA (kahdelle jälkiruuaksi)

1 dl pähkinöitä ja manteleita (meillä oli hasselpähkinää, mantelia, cashewpähkinää ja pekaanipähkinää)
1 rkl suolapähkinöitä
n. 1,5 rkl juoksevaa hunajaa

100 g valkohomejuustoa

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Sekoita kupissa pähkinät ja hunaja. Kaada pähkinä-hunajaseos leivinpaperin päälle esim. uunivuoan kannelle tai muulle pienehkölle uuninkestävälle lautaselle. Paahda pähkinöitä 180-asteisessa uunissa, kunnes hunaja alkaa karamellisoitua. Meillä tämä vei noin 15 minuuttia.


Paloittele juusto ja annostele lautasille. Nostele päälle pähkinöitä ja hunajaa. Halutessasi voit lisätä annoksiin vielä hiukan hunajaa.


Jos haluat tehdä glögin kanssa tarjottavaksi pieniä annospaloja, laita esim. lusikoihin (tavallisetkin ruokalusikat käyvät) palanen juustoa ja hiukan hunajaisia pähkinöitä.

Jäin vielä miettimään, millaista lisämakua esim. hippunen rosmariinia toisi pähkinöihin... Ehkä kokeilen sitä seuraavalla kerralla.

7 kommenttia:

  1. Hunajaiset pähkinät ovat ihania juustojen kanssa. Hyvä, kun muistutit. Tätä voisin testailla joulun aikaan. Ja kyllä, myös täällä puhuu toinen valkohomejuuston ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidän sinihomejuustosta, lempeästä sellaisesta, ihan pieninä annoksina. Valkohomejuustoa uppoaa helposti isompikin köntti. Ja näiden hunajapähkinöiden kanssa vielä isompi :)

      Poista
  2. Namnamnam, tällaista jälkkäriä tulee ainakin täällä kulumaan jouluna varmaan parikin juustokiekkoa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä meni puolikas kiekko hujauksessa, kun kahtena päivänä nautiskeltiin. Pitää ostaa lisää!

      Poista
  3. nyt se herkun lykkäs, tää mupupuputtaja tekee herkkua ilman ruokarajoitteisuutta aiheuttavaa valkohomejuustoa ;D saapa nähä, miten nämä kotiupanat ottaa herkun vastaan, taatusti jään nuolemaan näppejäni jos en pidä puoliani :D Raportoin jälkeen -tunnelmat taatusti,
    t. Piu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meinas näpit pallaa, soittaminen vaarantuu tämmösten herkkujen äärellä ku pittää kuumana suoraan pelliltä syyä! Kiitos, loistava ohje, eipä tartte enää kaupasta näitä hakea :)

      Poista
    2. No mahtavaa, että maistui! Minäkin totesin, ettei nää tartte kaverikseen juustoa :D Vaan otappa ja kokkeile se juustokin! Voit yllättyä.

      Poista