maanantai 27. huhtikuuta 2015

Plan B eli inkivääri-sitruunaruohobroileri

Olin merkannut Jokihaka kokkaa -blogin tamarindikananpojan ohjeen kokkeiltavien listalle ja ostanut broiskunkin, kun huomasin, että jääkaapissa lymyillyt tamarindikastike oli homeessa. Ikävä tapaus, sekä hävikin että päivän ruuan kannalta. Purnukkaosastolta löytyi kuitenkin pari freesiä tuotetta, joista virittelin vaihtoehtoisen reseptin. Harmi muuttui iloksi, sillä lopputulos oli hyvänmakuinen. Niin hyvä, että meinasin unohtaa kuvata herkun!


INKIVÄÄRI-SITRUUNARUOHOBROILERI (siipipalat)

2 valkosipulinkynttä raastettuna
reilu 1 rkl inkivääritahnaa
reilu 1 rkl sitruunaruohotahnaa
1 rkl srirachakastiketta
1 rkl hunajaa
1 tl seesamiöljyä
1 rkl rypsiöljyä
1,5 tl suolaa

800 g broilerin siipipaloja (tai muuta broileria)

Sekoita marinadin ainekset ja nostele broiskupalat marinadiin. Anna maustua välillä sekoitellen noin 45 minuuttia.

Laita uuni lämpiämään 220 asteeseen. Nosta boileripalat pellille leivinpaperin päälle ja paista niitä puolisen tuntia tai kunnes ne ovat saaneet väriä. Käännä palat puolivälissä.

Marinadi aluillaan

4 kommenttia:

  1. Njamnam, herkullista. Minä olen nykyään hurahtanut wingsseihin ylipäätään ja näissä on kyllä mausteet kohdillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mausteet olivat tosiaan kohdillaan, ja joudun tekemään näitä yhä uudelleen ja uudelleen. Mutta sitä tamarindiversiotakin on ihan pakko kokeilla!

      Poista
  2. Todella herkullisen kuuloiset maut - jotenkin kolahtaa ihan täysin tällaiseen vappuherkuttelusesonkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noutopöytään kun tekee näitä ison kasan, niin tekevät varmasti kauppansa.

      Poista