sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kukkakaaliröstiä aamupalalla

Joskus keittiössä puuhastelu vaatii hyviä hermoja ja kykyä nauraa itselle. Kun nätin ja soman sijaan saa aikaan omituista ja murenevaa räpellystä, on parasta päästää nauru valloilleen ja piilotella tuotokset muiden raaka-aineiden alle. Ja toivoa, että maku on silti hyvä.

Aamulla, kun väsäsin tämän tyylistä herkkua aamiaiseksi, pääsi suusta ensin tuhahduksia ja sitten naurua. Minun paistinpannullani oli pari murenevaa kukkakaaliröstiä, joita parhaani mukaan yritin pitää kasassa kääntämisvaiheessa. Vaikeaa! Tulin siihen tulokseen, että syynä oli kanadalaisen cheddarjuuston puuttuminen. Ei kai nyt muuta syytä voi olla!

Kukkakaali on ihanaa muodossa jos toisessakin. Se on vastustamatonta sellaisenaan, ihan raakanakin, mutta toimii yhtä hyvin keitossa kuin soseenakin, tai paahdettuna uunissa. Löytämässäni ohjeessa siitä oli tehty röstejä eli eräänlaisia pihvejä. Ensin kukkakaalista tehtiin aika hienoa murua, joka nopeasti pehmiteltiin mikrossa, ja sitten paistettiin. Ohjeessa muruun oli sekoitettu cheddarjuustoraastetta, mutta minä laitoin sitä mitä jääkaapista löytyi, eli parmesaania. Kukkakaaliröstien maku oli oikein hyvä, ja täydentyi mukavasti savulohella ja hiukan löysäksi jätetyllä paistetulla kananmunalla. Hyvä ja maukas aamiainen - ja kelpaa meille toistekin!


KUKKAKAALIRÖSTIT SAVULOHEN JA KANANMUNAN KERA (2 kpl)

2 reilua desilitraa kukkakaalimurua (taisi olla joitain 200-250 g kukkakaalta, en tullut punninneeksi)
1 rkl parmesaania (tai cheddarjuustoa)
1 rkl pankojauhoja (tai tavallisia korppujauhoja)
rouhaisu mustapippuria
1/4 tl suolaa
öljyä paistamiseen

Leikkaa kukkakaalin nuput pienemmiksi paloiksi ja rouhi ne pieneksi muruksi (jollain vempaimella tai käsin). Laita murut kulhoon ja käytä mikrossa reilun minuutin ajan. Lisää sitten joukkoon juustoraaste ja pankojauho sekä mausteet. Muotoile seoksesta kaksi noin sentin paksuista pihviä. (Minä muotoilin pihvit käsin leikkuulaudalla ja nostin ne varovasti leveän lastan avulla pannulle.) Kuumenna paistinpannulla öljyä ja paista röstejä molemmin puolin, kunnes niissä on kaunis väri. Ja toivo, että pysyvät kasassa.

Muruset

Lisäksi:
2 kananmunaa
lämminsavulohta (tai jotain kinkkua, esim. parmankinkkua)
sriracha-chilikastiketta (jos haluat)

Paista kananmunat kuumalla pannulla rapsakoiksi. Jos saatat syödä hiukan valuvaa keltuaista, niin jätä ne sellaisiksi. Laita lautaselle kukkakaalirösti ja nosta päälle lohta (tai kinkkua) ja paistettu kananmuna. Tiristä päälle chilikastiketta, jos haluat (sopii hyvin tähän).

Tragikoomiset röstit - lupa nauraa :)

4 kommenttia:

  1. Kelpaisi minullekin kyllä tämmöinen aamiainen. Pääasia on, että maku on kunnossa ja ruoan saa jotenkin haarukoitua suuhun asti. :) Kiva ohje, täytyy testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ja helposti tämä päätyi haarukan ja veitsen avulla suuhun. Ja päätyy toistekin. Silloin testaan lihaisan version.

      Poista
  2. Veikkaisin, että cheddar tai joku muu sulavampi juusto, joka sitoo parmesania paremmin olisi oikeasti helpottanut hommaa. Mutta toisaalta parmesan ja kukkakaali on ihana yhdistelmä, jossa kumpikaan ei varjoon. Ja maku - se nyt vaan on tärkein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavalla kerralla laitan sekaan venyväisempää juustoa, vaikkapa juuri ohjeen cheddaria, mutta en kyllä raski jättää parmesaaniakaan pois. Molempi parempi!

      Poista