sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Värien loistoa salaatissa

Hannelen salaatti oli innostuksen lähteenä, kun suunnittelin lauantain lounassalaattia. Bataatin sijaan käytin paahdettuja porkkanoita ja salaatin pohjana oli kolmea erilaista vihreää. Paahdetun vuohenjuuston ansiosta salaatti oli ruokaisa, ja maun lisäksi myös ihanat värit hellivät sielua.


SALAATTI PAAHDETUILLA PORKKANOILLA JA VUOHENJUUSTOLLA (2 annosta)

vihreää salaattia (esim. punainen salanova, viinisuolaheinä, rucola)
pätkä kurkkua
2 veriappelsiinia (paitsi että toinen ei kyllä ollut meillä sellainen ollenkaan)
3 porkkanaa
oliiviöljyä
suolaa + mustapippuria
n. 150 g vuohenjuustoa

Salaatinkastike:
2 rkl veriappelsiinin mehua
2 rkl oliiviöljyä
vajaa 1 tl hunajaa
1/2 tl raastettua inkivääriä
ripaus suolaa
hippunen kanelia

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Kuori porkkanat, pätkäise ne puoliksi ja halkaise puolikkaat pituussuunnassa kahteen tai kolmeen osaan. Levitä porkkanat uuninkestävälle lautaselle tai leivinpaperin päälle pellille. Pirskottele niiden päälle hiukan oliiviöljyä, ripottele vähän suolaa ja rouhaise mustapippuria. Paahda porkkanapaloja uunissa, kunnes ne pehmenevät ja saavat ehkä vähän väriäkin. Kypsymisaika riippuu siitä, minkä kokoisia palat ovat. Ei haittaa, jos osa paloista on pehmeämpiä kuin toiset.

Kuori  veriappelsiinit veitsellä niin, että saat valkoisen kuoren ja kalvonkin pois. Leikkaa sitten appelsiineista hedelmälohkot terävällä veitsellä. Kalvot jäävät näin pois. Kun olet "fileoinut" appelsiinit, purista jäljelle jääneistä rungoista mehut talteen ja käytä tätä mehua kastikkeeseen. Sekoita kastikeainekset huolella. Sekoita hiukan kastiketta kuumiin, uunista otettuihin porkkanoihin.

Kasaa salaatti. Huuhtele vihreät ja valuta (tai linkoa) ne kuiviksi. Tee niistä sitten salaatille pohja. Huuhtele ja paloittele kurkku ja lisää vihreiden päälle yhdessä paahdettujen porkkanoiden ja appelsiinilohkojen kanssa. Liruta päälle salaatinkastiketta.

Kuumenna paistinpannulla tilkkanen oliiviöljyä. Leikkaa vuohenjuusto noin sentin tai puolentoista paksuisiksi siivuiksi ja paista niihin kaunis pinta pannulla. Nosta juustokiekot salaatin päälle.


2 kommenttia:

  1. Sulla on koko blogi täynnä niin suussa sulavan näköisiä reseptejä, ettei tekisi mitää muuta mieli kuin vain kokkailla niiden mukaan :)

    VastaaPoista