lauantai 30. tammikuuta 2016

Mantelinen omenapiiras

Varauduin eräänä sunnuntaina vieraiden tuloon ja suunnittelin omenapiirakan leivontaa. Harmiksemme visiitti ei toteutunutkaan, mutta piirakan leivoin silti ja herkuttelimme sillä keskenämme päiväkahvin kera. Tuoreeltaan, hieman lämpimänä, piirakka oli parhaimmillaan - mehevä, kuohkea ja rapeareunainen, mutta maistui hyvin myös seuraavana päivänä.

Muunsin Glorian Ruoka&viini -lehden (jonka jo kadotin jonnekin, joten en muista vuotta enkä numeroa) ohjetta korvaamalla osan mantelijauheesta vehnäjauholla, lisäämällä hippusen leivinjauhetta ja korvaamalla osan tavallisesta sokerista kookossokerilla. Omenoita käytin vähemmän kuin ohjeessa (jossa oli kuusi omenaa). Kookossokerin ansiosta pohja sai ruskean sävyn ja ihanan maun. Suosittelen kokeilemaan.


MANTELINEN OMENAPIIRAS

200 g huoneenlämpöistä voita (tai margariinia)
1,25 dl sokeria
1 dl kookossokeria
1 vaniljatanko
3 dl mantelijauhetta
1 dl + 2 rkl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
4 kananmunaa
pari omenaa (omenoiden menekki riippuu omenoiden koosta ja siitä, miten paksuja siivuja niistä teet)

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Vuoraa noin 25-senttinen uunivuoka (minulla oli irtopohjavuoka) leivinpaperilla.

Halkaise vaniljatanko, kaaputa siementahna sisältä pois ja laita se kulhoon voin ja sokerin kanssa. Vaahdota rasva ja sokeri.  Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää vajaa puolet jauhoseoksesta voi-sokerivaahtoon ja sekoita. Lisää kananmunat yksi kerrallaan hyvin vatkaten, ja päätteeksi loppu jauhoseoksesta. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada se vuokaan.

Pese omenat, halkaise ne ja poista siemenkodat. Leikkaa omenat siivuiksi ja asettele siivut taikinan päälle.

Paista piirasta 175 asteisessa uunissa noin 25 - 30 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla 25 minuutin tienoilla.

Tarjoile omenapiirakan kanssa esimerkiksi paksua vaniljakastiketta tai hennosti vanilja- ja tomusokerilla maustettua turkkilaista jugurttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti