maanantai 15. helmikuuta 2016

Unelmanpehmeä porkkanakakku

Eilen, ystävänpäivänä, minulla oli ilo leipoa kokeneen ja innostuneen leipurin kanssa. Viisivuotias leipurikaverini kertoi oppineensa kananmunien rikkomisen "jo aikoja sitten, silloin neljävuotiaana", mutta harjoittelee sanojensa mukaan vielä keltuaisten erottelua, kun se tuntuu pikkuisen vaikealta. Ainesten sekoittamisessa oli semmoista vimmaa ja vauhtia, että seurasin tarkasti tekniikkaa, jotta pystyisin itse samaan. Vatkainteriä ei olisi välttämättä tarvinnut pestä ollenkaan, koska leipuri siisti ne täysin taikinattomiksi äärimmäisen huolellisesti ja asiaan keskittyen. Vastuulliseksi paistovahdiksi leipuri värväsi Kotiharmin, koska hänellä itsellään oli kovasti kiireitä (Hello Kitty -palapelit pahasti kesken).

Leivonnaisen ohje löytyi leivontaa edeltävänä iltana yllätyksenä lastenkirjasta "Jennin ja vaarin yllätyskakku" (Dale&Reynor), jonka lainasimme kirjastosta. Kun tarina oli luettu, paljastui lopusta kakkuohje. Pikkuleipuri innostui siitä välittömästi, ja niin oli seuraavan päivän leivonnainen päätetty. Vähän jännitti, onnistuuko meidän kakkumme paremmin kuin kirjassa, jossa vaarin näkö teki tepposet... Onnistuihan se.

Ohjeessa kakkutaikinasta paistetaan kaksi kakkua, joiden väliin sitten jäähtymisen jälkeen laitetaan kuorrutetta, jota tulee myös päälle. Me teimme vain yhden kakun, emmekä kuorrutetta ollenkaan. Sen sijaan sekoitin turkkilaisesta jugurtista, tomusokerista ja appelsiininkuoriraasteesta kastikkeen, jota tarjoilin kakun kanssa (ja jolle makuasioissa tarkka pikkuleipuri irvisti ja nyrpisti nenäänsä).

Ja itse kakku - ah, miten hyvää! Pehmeää, mehevää, maukasta!


PORKKANAKAKKU

150 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl porkkanaraastetta
2 dl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl saksanpähkinärouhetta

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi sokerin kanssa, ja lisää joukkoon kananmunat yksi kerrallaan hyvin vatkaten. Lisää joukkoon porkkanaraaste ja pähkinärouhe. Sekoita mausteet ja kohotusaineet vehnäjauhoihin, ja lisää jauhoseos taikinaan varovasti käännellen (älä sekoita liian pitkään).

Kaada taikina vuokaan ja paista noin 30 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. Älä paista kakkua liian kuivaksi.

Minä paistoin kakun irtopohjavuoassa (jonka pohjalla oli leivinpaperi), jonka raosta tirisi hiukan rasvaa pois. Onneksi vuoka oli uunipellin päällä, eikä tarvinnut siivota koko uunia.

"Jennin ja vaarin yllätyskakku" / Dale & Raynor

9 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä asiansa osaavalta leipurilta: intoa, taitoa ja delegointikykyä. :D

    VastaaPoista
  2. Parhaita leivontahetkiä vietetään täällä myös nelivuotiaan apurin kanssa. Leipoo parempaa suklaakakkua kuin minä... Tavallaan vähän masentavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta ajattele Jonna, että ehkä juuri sinä olet hänet opettanut niin hyväksi leipuriksi, että leipoo jo paremman suklaakakun :)

      Poista
  3. Me ollaan tehty tätä 2-vuotiaan kanssa ja on ollut kyllä makoisaa! Huomenna olisi isän synttärijuhlat ja kun kirjastoon ei enää ehdi niin kokeilin onneani jos netistä löytyisi. Ja löytyihän täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kurkistit nettiin Ande! Tämä kakku on tosiaankin mehevä ja makoisa - ja leipominen onnistuu mukavasti pikkuleipurinkin kanssa :)

      Poista
  4. Reseptistäsi jäi muuten pois leivinjauhe! Ihmettelin kun kirjoitit "Sekoita mausteet ja kohotusaineet vehnäjauhoihin", kun eihän tuossa ollut kuin sooda. Mitä ilmeisemmin tulee hyvää myös soodalla eikä leivinjauheen puuttuminen haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitos Ande tarkkuudesta! Lisäsin leivinjauheen nyt ainelistaan. Olipa hyvä, että tuossa oli kuva myös alkuperäisohjeesta, niin näkee, että siellähän lukee myös leivinjauhe :)

      Poista