lauantai 31. joulukuuta 2016

Maksapatee

Jo monena vuonna olen pähkäillyt, että pitäisi tehdä jouluksi maksapateeta, mutta en ole saanut aikaiseksi tehdä. Yhtenä jouluna oli tosi lähellä, mutta en osannut päättää, millä ohjeella tekisin, ja siihen se operaatio sitten kaatui. Nyt ryhdistäydyin. Päätin todellakin toteuttaa aikeeni ja viritellä ihan oman ohjeeni, ja niin viimein maksapatee materialisoitui.

Ihan yllätyin, miten hyvää tuli!

Tällaisten viritelmien kohdalla kannattaa tehdä koekakku. Raakaa maksapateetaikinaa (tai jauheliha- tai kalapihvitaikinaa) ei mennä ihan noin vain maistelemaan, joten suosittelen aina kypsentämään pannulla tai mikrossa pienen testipalan. Testiraatimme päätti koepalan jälkeen, että suolaa on lisättävä, mutta muuten maut olivat tasapainossa. Olennainen mauste maksapateessa on sardelli, josta tulee hieno makuvivahde. Sardellia löytyy kaupasta pienessä säilykerasiassa tai lasipurkissa.

Tällä ohjeella tulee reilu määrä pateeta. Laitoin kaksi kolmannesta massasta pateevuokaan ja yhden kolmanneksen pyöreään pieneen uunin kestävään kulhoon.


MAKSAPATEE

2 pientä sipulia
1 valkosipulinkynsi
80 g pekonia
1/2 tl tuoretta rosmariinia silputtuna
5-6 sardellifilettä (pieniä ja ohuita)
400 g naudan maksaa
1 kananmuna
1 dl kuohukermaa
2 rkl perunajauhoja
n. 1 tl suolaa
n. 1 rkl tuoretta meiramia silputtuna
ripaus mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen. Kuumenna paistinpannu, leikkaa pekoni suikaleiksi ja paista sitä pannulla. Lisää hetken kuluttua hienonnetut sipulit ja valkosipulinkynsi sekä silputtu rosmariini. Paista aineksia lempeähköllä lämmöllä, kunnes sipuli on kuullottunut pehmeäksi. Lisää loppuvaiheessa pannulle sardellifileet ja sekoita, kunnes ne ovat sulaneet joukkoon. Soseuta sipuli-pekoniseos blenderissä tai sauvasekoittimella kapeassa kulhossa.

Sekoita soseutettu pekoni-sipuliseos hyvin yhteen muiden ainesten kanssa. Nosta lautaselle teelusikallinen seosta ja kypsennä sitä mikroaaltouunissa, kunnes on kypsä (puolisen minuuttia riittänee). Maista ja säädä vielä maut (suola) kohdalleen.

Kaada seos yhteen tai kahteen uunivuokaan. Nosta vuoka/vuoat isompaan vuokaan, ja kaada siihen kuumaa vettä sen verran, että vesi ylettyy noin puoliväliin pateevuokaa/-vuokia. Kypsennä pateeta vesihauteessa 150 asteessa noin tunnin verran. Iso satsi yhdessä vuoassa vaatii hiukan pidemmän kypsennysajan. Kahden vuoan taktiikka oli hyvä sen vuoksi, että pienemmästä vuoasta saattoi tarkistaa kypsyyttä.


* * *
Kauneimmat kiitokset Kokkeillaan-keittiön seuraajille kuluneesta vuodesta!

Hyvää loppuvuotta
ja
herkullista tulevaa vuotta!

terveisin Kotiharmi ja Armastus

4 kommenttia:

  1. Jaaha, nyt löysin itselleni uuden keittiöpeikon, tätä en ole koskaan tehnyt, mutta nytpä tekee mieli kokeilla, jos uskallan! :D Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskallat! Olet niin monta keittiöpeikkoa nujertanut ja taatusti tämänkin kimppuun käyt vielä rohkein ottein :)
      Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  2. Maksapatee on ihanaa....teen sitä joka joulu, nykyään ihan näppituntumalla. En laita siihen sipulia enkä valkosipulia ja pekonin laitan raakana taikinaan pieninä kappaleina. Omani taitaa olla sellaista maalaispateeta, koska sattumia saa olla. Vuoan vuoraan pekonilla ja kun olen kaatanut pateetaikinan vuokaan lykkään vielä vihreitä oliiveja taikinan sekaan, antaa kaunista väriä kun leikkaa siivuja pateesta. Kumoan sen siis kypsänä kypsennysvuoasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän tuli kasapäin hyviä pateevinkkejä - kiitos Anonyymi!

      Poista