keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kosteahko suklaakakku, arvosana 8-

Uusimman Donna Hay -lehden ruokakuvia on pitänyt taas sivellä huokaillen (ja kuolaillen). Kokeiluun sieltä pääsi "Chocolate three-milk-cake", joka näytti syntisen hyvältä kuvassa. Kakussa houkuttelevaa oli sen kostuttaminen maito-kondensoitu maito-suklaa -seoksella.


Antaisin kaakulleni arvosanan 8-.

Pienensin ohjetta hieman yli puoleen, jotta saisin kakun mahtumaan ihan pieneen vuokaan (n. 15 cm läpimitta). Minun laskupäälläni mittasuhteet saattoivat vähän kärsiä tässä toimituksessa, mutta hyvä kakusta tuli. Kostuttaminen oli omanlaisensa operaatio, eikä minulla onnistunut täydellisesti. En siis saanut kaikkea tuota kostutuslientä upotettua kakkuun. Pakko siis tehdä tätä joskus uudelleen ja pyrkiä kokonaiskostutukseen :) Ja siihen täyskymppiin.

Alkuperäinen ohje löytyy esimerkiksi Milk and honey -blogista. Jos haluat tehdä "oikean kokoisen" kakun (etkä tämmöistä pikkunyhräystä), tee tuon mukaan.


KOSTUTETTU SUKLAAKAKKU

2 dl maitoa
2 dl kondensoitua maitoa
75 g tummaa suklaata

75 g voita
0,75 dl sokeria
2 munaa
1,75 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 rkl kaakaojauhetta

1 dl kuohukermaa
1 dl ranskankermaa (ei kevytversiota)
1 rkl vaniljasokeria (oma lisäykseni, alkuperäisessä ohjeessa tätä ei ollut)

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Tee sitten kostutusliemi: Kuumenna kattilassa maito ja kondensoitu maito lähes kiehuvaksi ja lisää sitten joukkoon rouhittu suklaa. Sekoittele ja anna suklaan sulaa. Nosta kattila jäähtymään, ja anna suklaaliemen jäähtyä kokonaan.

Pohja: Vaahdota pehmennyt voi ja sokeri, lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakaojauhe, ja lisää jauhoseos muna-sokeri-munavaahtoon nopeasti sekoittaen. Kaada taikina leivinpaperoituun vuokaan (halkaisija 15 cm) ja paista 175 asteessa n. 40 minuuttia, tai kunnes kakku on tikulla testattuna kypsä. Jäähdytä kakku.



Pistele kakkuun tikulla reikiä (minä pistelin ohuella varrastikulla). Valele kakkua kostutusliemellä hiljalleen, kunnes kaikki (kas siinäpä urakka) liemi on imeytynyt kakkuun. Minä jouduin kääntämään kakun ylösalaisin, koska kakku oli päältä niin pullukka, että liemi valui vain sivuille. Kun kakku on kostutettu, laita se jääkaappiin ainakin kahdeksi tunniksi.



Kuorrutusta varten laita kulhoon kerma ja ranskankerma, ja vatkaa ne jämäkäksi vaahdoksi. Lisää loppuvaiheessa vaniljasokeri. Kasaa vaahto kakun päälle, nosta kakku pöytään ja pistele poskeen.

11 kommenttia:

  1. Mistä tuota Donna Hay-lehteä voi ostaa? Oletko tilannut, vai löytyykö irtonumeroina? Olen häntä nähnyt Masterchef Australiassa vierailevana tuomarina ja olen vielä kahden vaiheilla tykkäänkö vai en:)

    VastaaPoista
  2. Stokkalta olen ostanut, mutta kyllä sitä tilatakin voi. Minä en ole tainnut rouvaa nähdä missään ohjelmassa. Se yks hänen kirjansa, joka mulla on, on kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä olla tarkkana, kun seuraavan kerran olen hyvin varustetulla lehtiosastolla:)

      Poista
  3. Hyvää oli kakku! Pienelle maistelijallekin maistui oikein hyvin.

    Outsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytti maistuvan, aika antaumuksella pisteli menemään :)

      Poista
  4. Hei, mikä Donna Hayn keittokirja sinulla on? Olen yrittänyt päättää, minkä niistä ostaisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tuommoinen Fast, fresh, simple. Olen tehnyt siitä useampia ruokia, ja ovat olleet oikein hyviä. Kirja on lisäksi kaunis ihanine kuvineen!

      Poista
  5. Jännä kakkuohje kostutuksen puolesta. Vaikuttaa hyvinkin houkuttelevalta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän epäilin kyllä ensin kostutusta, mutta se olikin sitten tosi hyvä. Kun vain olis kostunut joka puolelta :) No, ensi kerralla sitten paremmin.

      Poista
  6. Vaikuttipa todella hyvältä reseptiltä, pitääpäs seuraavalla leivontakerralla ottaa tämä työn alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on suunnitelmissa tehdä tätä uudelleen, oli sen verran herkullisen makuinen kakku.

      Poista