keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Perinteikkäät blinit

Viime aikoina olen nähnyt useammassakin paikassa, mm. Peruspöperölässä, tehdyn blinejä vohveliraudalla. Tämä oli minullakin mielessäni, kun blinien tekoa suunnittelin, mutta päädyin kuitenkin paistamaan paksut lättyseni perinteisesti pannulla. Blinipannun puutteessa blinit voi paistaa vaikka lättypannulla; minä paistoin kahdella uuniinkin soveltuvalla pikkupannulla, jotka eivät ole ihan oikeasti mitään blinipannuja. Niillä taikinasta syntyi seitsemän bliniä.

Monissa ohjeissa blinitaikinaan käytetään vähän vehnäjauhoja, mutta minä tein omani pelkästään tattarijauhoja käyttäen. Tattariversio käy myös gluteenittomaan ruokavalioon, eli myös keliaakikko pääsee herkuttelemaan blineillä. Lisukkeena meillä oli graavilohta, kirjolohen mätiä, sipulia ja smetanaa. Kahdesta reilunkokoisesta blinistä täytteineen sai jo vatsansa täyteen iltapalalla. Blinit sopivat erinomaisesti myös alkupalaksi.


Meidän bliniohjeemme on suoraan tattarijauhopussin kyljestä.

BLINIT (5-7 kpl koosta riippuen)

200g kermaviiliä
10 g hiivaa
1,25 dl tattarijauhoja
1/2 tl sokeria

0,75 dl kuumaa maitoa
1/2 tl suolaa
1/2 rkl voisulaa
puolikas keltuainen
puolikas valkuainen

Lämmitä kermaviili kädenlämpöiseksi ja liota siihen hiiva (minä liotin hiivapalan ensin tilkkaseen lämmintä vettä ja lisäsin lillingin sitten kermaviiliin). Sekoita joukkoon tattarijauhot ja sokeri. Anna taikinan kohota pari tuntia huonenelämmössä tai pidempään jääkaapissa.

Sekoita ennen paistamista taikinaan kuuma maito, suola, voisula ja keltuainen. Lisää viimeiseksi vaahdotettu valkuainen varovasti sekoitellen.

Paista taikinasta voissa blini- tai lättypannulla (tai vohveliraudalla) paksuhkoja lättysiä. Tarjoa blinit kuumina ja rapeareunaisina esimerkiksi smetanan, mädin ja lohen kera.

16 kommenttia:

  1. Odotan kovasti tämän sesongin ensimmäisiä ihan perinteisiä blinejä perjantaina. Niitä vohvelirautaversioitakin pitäisi tosin testata. Tuollaiset pikkublinit ovat ihan parhaita - jaksaa syödä paljon täytteitä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin vielä vohveliraudan kaivan esille. Voi voi, joutuu tekemään blinejä uudestaan :)

      Poista
  2. Blinit on herkkua, mutta sen tattarijauhopussin kanssa tulee aina vähän ongelma, kun sille ei keksi mitään muuta käyttöä. Ehkä pitää tehdä vaan niin paljon blinejä, että menee koko pussi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattari on hankala tuote, totta puhut! Tunnustan, että meidänkään tattarijauhojen parasta ennen -päiväys ei ollut ihan tältä vuodelta... mutta hyvät blinit tuli. Tattarihiutaleitakin meillä on kaapissa vanhentumassa, kun niistä tehty puuro vaan ei maistu mulle mitenkään.

      Poista
  3. Minä ajattelin tehdä blinejä perjantaina, mutta en yhtään tiedä kokeilisinko vohvelirautaa vai lettupannua :) Ehkä ne maistuu hyviltä kummalla tahansa menetelmällä tehtyinä!

    VastaaPoista
  4. Kopioin tähän Ankeriaan kommentin.

    VastaaPoista
  5. Vielä tekisi mieli blinejä, mutta jostain syystä niitä ei vaan tule tehtyä kuin kerran vuodessa! Sinulle on pieni tunnustus Campasimpukassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on joskus tehty kaksikin kertaa :)

      Ooh, kiitos!!!!!

      Poista
  6. Minä kävin oikein keittiötarvikeliikkeessä opettelemassa lettupannujen ja blinipannujen saloja... ihan vaan uteliaisuudesta. vaikka onnistuvat kyllä tavallisella pannullakin, kuten yllä hyvä esimerkki.
    Pistän visiitistä blogiin raportin varmaan ensi viikon alkupuolella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä tuosta opintomatkasta sitten lukea! Ollaan mekin blinipannuja hypistelty joskus, mutta aina ne ovat kauppaan jääneet.

      Poista
  7. Blinit ovat kyllä herkkua tähän aikaan vuodesta. Minä olen ratkaissut tattarijauho-"ongelman" sillä, että tarjoan blinejä aina isommalle porukalle. Minusta samalla vaivalla laittaa isommankin määrän lisukkeita + paistaa isomman määrän blinejä, joten yleensä tulee kutsuttua vieraita blini-illalliselle. Minulla on kolme blinipannua, joilla paistaminen käy nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmen blinipannun taktiikka on varmasti toimiva :) Blinit ovatkin hyvä vierastarjottava, kun taikinan voi tehdä vaikka edellispäivänä tai aamulla.

      Poista
  8. Hyvänkuuloinen bliniresepti! Rakasta sipulia ja lohta - täydellinen talviherkku siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipuli ja lohi ovat kyllä mahtava yhdistelmä, ja jos alla on blini, niin ei se kombinaatiota huononna :) Resepti on niin hyvä, etten ole tullut kokeilleeksi muuta.

      Poista