torstai 7. maaliskuuta 2013

Kouluruokaklassikko: kanaviillokki

Kouluvuosilta on jäänyt huonoja ja hyviä ruokamuistoja. Maksakeitto ei kuulunut suosikkeihini, kun punaiselta muovilautaselta sitä söin, mutta kanaviillokki sen sijaan maistui minulle. Kouluvuosien jälkeen en ole tainnut kanaviillokkia maistellakaan, mutta viime vuosina sitä on alkanut taas tehdä mieli. Lopulta sattuivat yhteen lomaviikko ja viillokki-innostus, ja sen seurauksena söimme kanaviillokkia. Lähikauppojen siipikarjavalikoimassa oli broileria, ei muuta, siispä siitä meidänkin viillokkimme syntyi. Sopivan tuntuisen ohjeen löysin Oliivin ystävä -blogista.

Vieläkö kouluissa tarjotaan kanaviillokkia?


KANAVIILLOKKI

1 kokonainen (luomu)kana (meillä oli broileri)
vettä (sen verran, että kana peittyy kattilassa)
n. 2 tl suolaa (laita enemmän, jos siipieläimesi on suuressa kattilassa kuten meillä)
200 g pala juuriselleriä
3 porkkanaa
purjo
1,5 tl kokonaisia maustepippureita
1,5 tl kokonaisia valkopippureita
3 laakerinlehteä

Ota broileri / kana sulamaan. Pussissa on sulatusohjeet (meidän broiskumme lupasi sulaa jääkaapissa 20 tunnissa). Huuhtaise broileri ja laita se suureen kattilaan. Peitä lintu vedellä ja kuumenna se kiehuvaksi. Poista pinnalle  muodostuva vaahto. Paloittele selleri ja porkkanat (niitä ei tarvitse kuoria), halkaise ja huuhtaise purjo ja pätki muutamaan osaan, ja lisää ne kattilaan mausteiden kanssa. Keitä lintu kypsäksi - aikaa tähän kului meillä himpun reilut kaksi tuntia. Siivilöi keitinliemi ja jätä liemi ja broileri / kana jäähtymään. Irrota sitten kanasta lihat ja kuori rasva liemen pinnalta.

Nyt jäähtymään!


Kastike:

2 rkl voita
0,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl currya
8-9 dl kanan keitinlientä (minä laitoin tämän verran)
suolaa
ripaus valkopippuria
puolikkaan sitruunan mehu
broilerin / kanan lihat
1/2 dl kermaa (alkuperäisessä ohjeessa oli 2 dl)
(+tuoretta persiljaa, jota ei meillä koristelua varten ollut)

Sulata voi kattilassa ja sekoita vehnäjauhot ja curry voihin. Lisää keitinlientä hiljalleen suuruksen sekaan kattilaan, sekoita vispilällä koko ajan. Mausta kastike suolalla ja valkopippurilla, ja purista sekaan puolikkaan sitruunan mehu. Lisää lopuksi kanan lihat ja kerma ja anna kastikkeen vielä kiehahtaa.

- - -

Me söimme kanaviillokkia yhtenä päivänä riisin kera, toisena päivänä keitettyjen perunoiden kera. En millään muista minkä kanssa sitä koulussa syötiin!

Meillä kanalientä tuli runsaasti, sillä kattila oli jättimäinen (kun talouden toiseksi pienin kattila kävi liian pieneksi). Saimme siis pakastettavaksi lopun kanaliemen esimerkiksi tuleviin risotto- tai kasviskeittokokkailuihin käytettäväksi. Muistimme laittaa pakasterasioiden kanteen maalarinteippimerkinnät "kanaliemi 3/13", ettei tarvitse arpoa myöhemmin merkkaamattomien purkkien välillä ja yllättyä :)

14 kommenttia:

  1. Oi, kannattaa tosiaan olla fiksumpi kuin minä :D

    Mietin että ainakin pohjoisessa kanaviillokin kaverina oli keitettyjä perunoita. Ja olisi sellainen mielikuva, että juuri niinä päivinä olisi ollut kuorittuja perunoita, kun muulloin perunat olisivat olleet kuorineen tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta Camparakas, mitä viisautta on tuoda erhe julki! Siitä me muut sekoilijat osaamme (toivottavasti) ottaa opiksemme. Minä esimerkiksi aion nyt julistaa, että ei kannata paistaa janssoninkiusausta 250 asteessa. Ihan juuri äsken kokeilin sitä, ja voin sanoa, että huono ratkaisu :) Mutta kuka uunin laittoi noille lukemille??? En osaa sanoa, mutta minä sieltä keittiöstä viimeksi poistuin.

      Poista
    2. Se on usein parasta, että itse kertoo mitä tulee mokattua, jos mahdollista, se on ihan vähän vähemmän noloa, kuin että joku muu kertoo :D

      Poista
  2. ...mä kans tykkään järjestää itselleni noita pakasterasia-arpajaisia, vähän turhankin usein....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun liemivarantoni on heikko, sillä usein muistan liemen pakastuksen siinä vaiheessa, kun olen viskannut sen mäkehen :) Ei siis arpajaisia kovin usein tiedossa.

      Poista
  3. Aina omat mokat esille, niin kukaan muu ei ehdi ensin ;-)
    Ystäväpiirissäni oli FB:ssä kouluruokakeskustelu ja hämmentävän moni osoittautui kanaviillokkifaniksi. Minä olen aina tykännyt siitä kans, mutta enpä ole koskaan tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanaviillokki taisi olla aikanaan oikea ässä kouluruokalassa :) Kokeile kanaviillokin tekoa ja testaa, vieläkö makumuisto pitää pintansa!

      Poista
  4. Minä en kyllä tykännyt viillokista, yh. Mutta apua, maksakeitto kuulostaa kyllä aika erikoiselta! Meillä oli maksaa vain jauhemaksakastikkeen ja -pihvien muodossa kouluruokana tarjolla. Niistä jopa tykkäsin, nykyään vaan ei enää maksa maistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksakeitto = kirkaslieminen lihakeitontapainen soppa, jossa lihapalojen sijasta maksapaloja. Ei hyvä. Tämän lisäksi meillä oli vielä jauhemaksakastiketta ja -pihvejä, mutta ne taisivat kaikki kadota listoilta maksa- ja A-vitamiinikohun myötä.

      Poista
  5. Voi armas kanaviillokki! Itse jouduin tekemään joskus kotona ruokaa, kun vanhemmat olivat töissä, ja tuollainen viillokkikana on tuttu ruoka niiltä ajoilta. En tainnut olla kuin 10 -vuotias, kun jouduin kanaa (broileria) keittelemään. Ja sitten kun keitetty ja jäähtynyt kananen piti pilkkoa palasiksi, tulikin linnun anatomia tutuksi, ja se on ollut hyväksi hyödyksi myös näin aikuisiällä. Se oli meillä pyhäruokaa: lauantaina lintu keitettiin ja sunnuntaina pilkottu kana paistettiin. Viillokki tarjottiin aina keitettyjen riisien kera. Taidan käväistä kaupasta pakastebroilerin ensi viikonlopun viillokkitarvikkeiksi. Kiitos muistutuksesta, se on hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varhainpa olet viillokin tekoon päässyt :) Nyt vain vanhoja muistoja verestämään ja viillokkibroileri kattilaan!

      Poista
  6. Kanaviillokissa ei ollu curria,kouluaikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas muistelen meidän koulun kanaviillokin maistuneen currylle, mutta tämä makumuisto on niiiiiiiiin kaukainen, että saattaa olla harhaakin :)

      Poista
    2. Joo ei olllutksan mutta se maistui kyllä reippaasti sitruunalta. Itse tykkäsin hulluna ja just nyt on ranskalainen maalaiskana (Torin lihamestarilta Oulussa) menossa pataan tätä varten. Ja mustaherukkaa kylkeen. Nam!

      Poista