tiistai 11. kesäkuuta 2013

Possu possun päällä eli pekoniin kääritty porsaanfilee

Olen huono tekemään ruokaa porsaanlihasta. Se vaatii aina runsasta reseptien plaraamista ja makujen hakua. Nyt otin vaikutteita täältä ja sain aikaan varsin maittavan sunnuntailounaan. Ajattelin pekonin tuovan ruokaan jo riittävästi makua ja suolaisuutta, joten jätin täytteestä chorizot kokonaan pois ja korvasin ne aurinkokuivatuilla kirsikkatomaateilla. Alkuperäisen ruuan mausta en tiedä, mutta meidän versiomme oli oikein erinomaisen makuista. Taikinakuortakaan en halunnut tähän - ehkä kokeilen sitä toisella kertaa.


TÄYTETTY PORSAAN SISÄFILEE (2-3 annosta)

n. 400 g:n painoinen porsaan sisäfilee (maustamaton)
suolaa, mustapippuria
vajaa paketti pekonia

2 reilua ruokalusikallista Philadelphia-juustoa
yrttejä (laitoin tuoretta basilikaa ja ruohosipulia sekä kuivattua persiljaa)
n. 1/2 dl aurinkokuivattuja (kirsikka)tomaatteja

Voit leikata fileen kahteen osaan, näin se on helpompi leikata levyksi. Leikkaa filee(t) pituussuunnassa levyksi (haitariksi, sanoo alkuperäinen ohje). Nuiji sitten kevyesti ja ripottele pintaan vähän suolaa ja pippuria.


Silppua yrtit ja sekoita ne tuorejuustoon. Silppua tomaatinpaloja vähän pienemmiksi ja sekoita ne joukkoon. Levitä juustotahnaa fileelevyjen päälle ja rullaa ne kääretortun lailla rullalle. Kiedo päälle pekonia, jolloin saat rullat pysymään kiinni. Paista rulliin joka puolelle pannulla kauniin ruskea pinta ja nosta ne sitten 200-asteiseen uuniin n. 20 minuutiksi. Laita sitten uunin lämpö pois ja anna lihojen olla uunissa vielä kymmenisen minuuttia.


Grillattu parsa, grillattu halloumijuusto ja yksinkertainen tomaattisalsa tekivät ateriasta oivallisen kesälounaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti