keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kampasimpukoita ja avokadopyrettä

Usein meillä syödään ruoka-aikana reilua kotiruokaa, joskus kuitataan ateria voileivillä, mutta joskus myös piperretään ja yritetään viritellä lautasille jotain mukahienoa. Erään viikonlopun mukahieno alkuruoka oli paistettuja kampasimpukoita ja avokadopyrettä - hyvää, kevyttä ja raikasta! Avokadopyreen ohje on kirjasta "Sekametelisoppaa".


Sulata kampasimpukat pakkauksen ohjeen mukaan. Valmista ensin avokadopyre.

AVOKADOPYRE

1 avokado
2 rkl ranskankermaa
puolikas sitruuna
1-2 tl sokeria
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä

Halkaise avokado ja poista kivi. Lusikoi avokadon sisus tehosekoittimeen tai kulhoon, jossa aiot sauvasekoitintasi pyöräyttää. Lisää joukkoon ranskankerma ja sitruunamehua (ensin vain osa sitruunamehusta). Soseuta ainekset ja mausta sokerilla, suolalla ja mustapippurilla. Maistele ja maistele, jotta saat pyreestä mukavan makuisen. Sitruunamehua voi myös lisätä tarpeen mukaan.


PAISTETUT KAMPASIMPUKAT

Kuivaa sulatetut kampasimpukat varovasti talouspaperilla. Kuumenna pannulla hiukan voi-öljyseosta ja paista kampasimpukat kuumalla pannulla, pari minuuttia kummaltakin puolelta. Jos kampasimpukat ovat kookkaita, voi paistoaikaa vähän lisätä. Suolaa ja pippuroi kampasimpukat lopuksi kevyesti. Halutessasi voit paistaa yhtä aikaa myös pari lyttyyn painettua valkosipulinkynttä, ne antavat mukavasti makua kampasimpukoille.

4 kommenttia:

  1. Luuletko, että avokadopyre kestää lämmityksen? Ajattelin pääruokana kalan kanssa tarjota ja olisi kiva jos olisi lämmin lisuke :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm...en ole kyllä avokadoa lämmitellyt liiemmälti, joten en osaa sanoa. Minä ehkä tekisin niin, että tekisin tätä jonkin toisen lisukkeen kaveriksi ja tarjoaisin tällä tavoin kylmänä. Voisi toimia vaikkapa lämpimän kukkakaalipyreen kera...kenties!

      Poista
  2. Kuinka monelle avocadopyree riittää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Linda ja pahoittelut, että vastaus on viipynyt. Tuosta ohjeesta on jäänyt pois määrä, monelleko se riittää. Meitä oli ruokailemassa vain kaksi, ja taisin melkein kaiken pyreen annostella lautasille. Toki vähempikin määrä voisi riittää per annos, joten ehkä jopa neljään annokseen sopiva määrä tuo saattaisi olla.

      Poista