maanantai 28. heinäkuuta 2014

Muuan minestronekeitto

Minestronekeiton voisi hyvin nimetä jääkaapintyhjennyskeitoksi, sillä siihen voi koota kaapin perältä hyvin monenlaisia aineksia. Yleensä siinä on kauden  kasviksia ja jonkinlaista pastaa (ilmeisesti myös riisiä voi olla pastan sijasta) sekä lihansyöjille esimerkiksi kinkkua tai jotain muuta lihaa. Minä valmistin minestronekeiton nyt Donna Hay Magazinen (nro 74/2014) ohjeen mukaan. Käytin täkäläistä kauden kasvista eli lehtikaalta ohjeessa mainitun "silverbeetin / chardin" sijasta. Kertokaa viisaammat, mitä se on suomeksi! Lisäsin myös porkkanaa keittoon. Lihana tässä keitossa olivat broilerpyörykät, itse tehdyt tietenkin. Ei kannata hairahtua noukkimaan kaupasta keittoa varten niitä valmiita "broiler"pyöryköitä, saat niistä vain pahan mielen.


MINESTRONEKEITTO LEHTIKAALILLA JA BROILERPYÖRYKÖILLÄ (2-3 annosta)

Broilerpyörykät:

250 g kananpojan / broilerin jauhelihaa
puolikas kananmuna (riko yksi muna lasiin ja sekoita haarukalla keltuainen ja valkuainen sekaisin, minkä jälkeen mittaa taikinaan puolet seoksesta)
1/2 dl raastettua pecorinojuustoa (tai parmesaania)
1/2 dl hienonnettua tuoretta lehtipersiljaa + muutama basilikanlehti
1 tl raastettua sitruunankuorta
2 rkl ricottajuustoa
n. 1/2 tl suolaa
rouhaisu mustapippuria, ripaus cayennepippuria

+ 3 valkosipulinkynttä

Sekoita aineksista taikina ja pyörittele ihan pieniksi lihapulliksi, suupalan kokoisiksi, ja paista ne paistinpannulla öljyssä yhdessä tai kahdessa erässä kauniin ruskeiksi. Sekoittele välillä varovasti.

Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet, kun pyörykät paistuvat pannulla. Lisää ne pannulle loppuvaiheessa ja anna viipaleiden ruskistua kevyesti. Varo, etteivät pala. Jätä pyörykät ja valkosipuliviipaleet odottamaan keittoliemen valmistumista.

Keittoon:

7,5 dl vettä + 1,5 kanaliemikuutiota
2 pientä porkkanaa
1 dl pientä (täysjyvä)pastaa
2 lehtikaalin lehteä

Kaada kattilaan vesi ja kanaliemikuutiot. Kuori porkkanat ja suikaloi ne ohuiksi, lyhyiksi suikaleiksi, ja lisää kattilaan. Lisää kattilaan myös pasta ja broilerpyörykät sekä ruskistetut valkosipuliviipaleet ja anna kiehua. Huuhtaise lehtikaalin lehdet ja riivi lehtiosat irti paksusta lehtiruodista. Suikaloi kaalinlehdet ja lisää nekin kattilaan kiehumaan. Kun pasta on kypsynyt, voit kutsua ruokailijat pöytään.


6 kommenttia:

  1. Mangoldiksi tuota kai täällä useimmin sanotaan. Minulle tutuissa Keski-Euroopan maissa eli Sveitsissä ja Ranskassa mangoldia (swiss chard, blette) käytetään paljon, ainakaan täällä JKL:ssä sitä ei kaupoissa näy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mangoldi!!!! Kiitos Luimupupu. Ihan on oudoksi jäänyt mulle tuo kasvis, vaikka nimi on ihan tuttu. Ei sitä ole täällä meilläkään näkynyt. Lehtikaali sopi keittoon tosi hyvin.

      Poista
  2. Ei voi olla totta, uskotko jos kerron että tein tänään minestronekeittoa?? :D Mun on pitänyt tehdä sitä jo tyyliin kahden vuoden ajan ja sitten valikoin just sen päivän kun säkin teet sitä tai ainakin postaat :) Monesko yhteensattuma tämä olikaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, helposti :) Näitä yhteensattumia on ollut niin monta, ettei hämmästytä ollenkaan! Minä tein keittoa jo pari viikkoa sitten, mutta nyt vasta sain sen blogiin.

      Poista
  3. Lehtikaali on trendikäs tai ollut jo tovin. En ole vielä lämpimissä ruuissa sitä käyttänyt, smoothieissa ja salaateissa sitäkin enemmän. Täytyy keittää keitto!

    Terveisin, Mrs H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ilimankos sitä trendikkäässä lähikaupassammekin on jo kolmatta kesää tarjolla :) Minä olen tehnyt siitä lämpimiä lisukkeitakin, esimerkiksi tomaatin tai kantarellien kera.

      Poista