keskiviikko 6. elokuuta 2014

Tomaattirisotto - namnamnam!

Tomaattirisotto syntyi vahingossa, mutta nousi ensimaistamalta risottosuosikkieni kärkikastiin. Jääkaapissa oli vähän paseerattua tomaattia, ja mietin sille käyttötarkoitusta. Kirsikkatomaatitkin lymyilivät rasiassaan sen näköisenä, että ne kurtistuvat kohta näkymättömiksi. Pastakastiketta oli tehty vastikään, joten ei siis sitä. Sitten keksin risoton - tomaattirisoton! Söimme risottoa nyt paistetun kuhan ja lämpimän pinaatin kera, mutta olisin voinut popsia pelkkää risottoa, ja paljon.

Niin hyvää kuin tämä onkin, kannattaa olla maltillinen ja tehdä vain sen verran kuin kertasyömisellä jaksaa syödä. Risoton uudelleen lämmittäminen ei ole niitä parhaimpia ideoita. Maku karkaa johonkin ja rakenne kärsii jäähdytettäessä ja lämmitettäessä. Hätätapauksessa risoton voi pelastaa lämmitysvaiheessa lisäämällä siihen hiukan jotain nestettä. Mutta voi se silti olla parempaa kuin joidenkin isojen työpaikkaruokaloiden ruokatarjonta...


TOMAATTIRISOTTO (kaksi annosta)

oliiviöljyä
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1,5 dl risottoriisiä
1 dl paseerattua tomaattia
4-5 dl kiehuvaa vettä
1 kasvisliemikuutio
vajaa 1 tl hunajaa
mustapippuria
1/2 dl basilika-lehtipersiljasilppua (minulla oli reilummin basilikaa ja vähän persiljaa)
parikymmentä kirsikkatomaattia pilkottuna (tai 3-5 tavallista)
vajaa 1 dl parmesaania raastettuna

Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet ja kuullota niitä öljyssä hetken aikaa, mutta älä ruskista. Lisää kattilaan riisi ja kuullota sitäkin nopeasti. Kaada kattilaan paseerattu tomaatti ja pari desiä kuumaa vettä (vedenkeittimen avulla tämä homma hoituu kätevästi) sekä kasvisliemikuutio ja hunaja, ja sekoita. Anna risoton poreilla ja lisäile kuumaa vettä aina aika ajoin, kun riisit ovat imeneet nestettä. Keitä risottoa hiljalleen, kuumaa nestettä välillä lisäillen, riisipaketin keitto-ohjeiden mukaan kypsäksi. Muista, että risoton ei ole tarkoitus olla kuivaa tai tönkköistä, vaan löysähköä ja pehmeää. Kun riisit ovat lähes kypsiä (varo, etteivät ne kiehu liian pehmeäksi puuroksi), lisää risottoon tomaatit, yrttisilppu ja parmesaaniraaste. Anna risoton vielä vähän aikaa poreilla, jotta yrttien maku pääsee risottoon ja tomaatit vähän pehmenevät. Lisää lopuksi risottoon ripaus mustapippuria ja sekoita hyvin.

8 kommenttia:

  1. Tomaattirisotto on ihanaa, viime kerrasta on vain sata vuotta. Kiitos vinkistä!

    PS Lennot varattu, toivottavasti tavataan muutaman viikon päästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni muistuttelu on aina paikallaan :) Ja eiköhän me treffata, kivaa!

      Poista
  2. Lurpsis mikä risotto, älyhyvän näköinen. :)

    VastaaPoista
  3. Täähän on oikea umami risotto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli umamit kohillaan, että tekisi mieli tehdä tätä taas uudelleen.

      Poista
  4. En ole ikinä syönytkään tomaattirisottoa. On kyllä ihanan näköistä ja niin se vaan on, että useat hyvät reseptit syntyvät ihan vaan "vahingossa"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kannattaa nyt tehdä, niin pääsee tomaattirisoton makuun. Vahinkoruoka - hyvä ruoka :)

      Poista