perjantai 1. toukokuuta 2015

Kahden marinadin ihanuus

Minä saan usein kuulla hyviä ruokaehdotuksia/-toiveita. Joskus jopa toteutan niitä. Reilu viikko sitten oli Kalevan ruokajutussa ohje, jonka toteutusta kovasti toivottiin: kaksoismarinoitu naudanfile. Vapun myöhäiselle lounaalle (olisiko se nimeltään "linner" eli lounch and dinner) se sopi mielestäni hyvin, joten keskiviikkona laitoin sisäfileen maustumaan.

Ensimmäinen marinadi, johon raaka file laitettiin, oli aasialaishenkinen: inkivääriä, teriyakisoijaa, chiliä (nam!), ja toinen marinadi taas jotain ihan muuta: oliiviöljyä, limettiä, balsamicoa. Hetken mietin näiden yhteensopivuutta, ja etsiskelin netistä myös muunlaisempia (mielestäni loogisempia) reseptejä. Päädyin kuitenkin toteuttamaan lehdessä olleen ohjeen, joka toimi kuin toimikin makujensa puolesta meidän makuumme sopivasti. Meillä oli lihaa vähemmän kuin ohjeessa, mutta marinadia tein ohjeen määrät. Vähemmälläkin olisi selvinnyt, mutta ei reilu määrä pahaa tehnyt.



KAKSOISMARINOITU NAUDANFILE

n. 600 g naudan sisäfilettä

Marinadi 1:
1 dl teriyakisoijaa (minä laitoin 0,75 dl soijaa + 2 rkl raakaruokosokeria + 1 rkl miriniä)
4 valkosipulinkynttä raastettuna
2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 punainen chili viipaloituna

Marinadi 2:
0,5 dl oliiviöljyä
2 rkl ruokosokerisiirappia (laitoin 2 rkl raakaruokosokeria)
1 limetin mehu ja kuori raastettuna
2 rkl balsamicoa
2 murskattua valkosipulinkynttä
suolaa

Kuivaa liha ja poista kalvot. Sekoita marinadi 1:n ainekset ja kaada ne pussiin. Laita pussiin myös liha ja anna marinoitua jääkaapissa seuraavaan päivään saakka. Käännä lihaa välillä pariin otteeseen.


Ota file huoneenlämpöön tuntia ennen paistamista. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Ruskista file ensin paistinpannulla joka puolelta ja laita se sitten uunivuokaan. Työnnä lihaan paistomittari ja nosta vuoka uuniin. Jos käytät digitaalista mittaria, laita tavoitelämpötilaksi 60 astetta. Kun paistomittari näyttää 60 astetta, ota file pois uunista ja kääräise folioon. Anna fileen vetäytyä foliossa hetken aikaa ja tee sillä välin marinadi 2 sekoittamalla sen ainekset keskenään.


Viipaloi hiukan jäähtynyt file ohuiksi siivuiksi ja laita siivut tarjoiluastiaan tai johonkin vuokaan. Kaada päälle marinadi 2. Anna lihan marinoitua viileässä ainakin muutaman tunnin ajan tai seuraavaan päivään. Koristele yrteillä.


Liha tarjoillaan kylmänä. Se sopii mainiosti esimerkiksi osaksi seisovan pöydän tarjoilua. Me söimme lihaa mm. kreikkalaisen pastasalaatin, perunasalaatin, keitetyn parsan ja marinoitujen ruskeiden herkkusienten kera.


4 kommenttia:

  1. Minulla on juuri filepötkylä sulamassa ja mietin, että mitä kummaa teen siitä huomenna. Nyt ongelma on ratkaistu, teen just tätä! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täältä blogimaailmasta vaan löytää ratkaisuja monenlaisiin ongelmiin, kuten vaikka filepulmaan :) Ole hyvä, toivottavasti maistuu!

      Poista