tiistai 24. tammikuuta 2017

Sitruunapommit

Sitruunainen laavakakkunen - maistuisiko?

Meille maistui. Nämä sitruunapommit olivat yhtä aikaa makeita ja kirpeitä, ja tuo keskeltä lempeästi valuva sitruunalaava oli ihanaa!

Englanninkielinen ohje (täällä) on Rachel Khoon käsialaa. (Hän on sellainen pirtsakka kokki TV2:n puolelta ja on viime aikoina ohjelmassa kokkaillut Australian maaperällä.)

Kakkusten sisällä oleva "laava" on lemon curdia eli sitruunatahnaa. Sitä voi ostaa kaupasta, mutta ei sen tekeminen itse ole lainkaan vaikeaa. Suosittelen siis tekemään eikä ostamaan. Tällä ohjeella sitruunatahnaa tulee reilusti, eikä kaikki mene laavakakkusiin. Yli jäänyttä tahnaa voi hyvin käyttää vaikka luonnonjugurttia maustamaan, lättyjen päälle... tai mihin nyt hilloa käyttäisit.

Uunista otettaessa kakkuset olivat vielä moitteettomassa kunnossa, mutta jo muutaman minuutin kuluttua keskelle kakkua oli ilmaatunut reikä, joka paljasti, että sisällä voi piillä yllätys...


SITRUUNAISET LAAVAKAKKUSET (6 kpl tehtynä 1,2 dl:n vuokiin)

Sitruunatahna (lemon curd):
1,1 dl sitruunamehua (noin kolmen sitruunan mehu)
200 g sokeria
2 kananmunaa
50 g voita

Kuutioi voi valmiiksi pienehköiksi kuutioiksi. Laita sitruunamehu, sokeri ja kananmunat kattilaan ja vispaa hyvin sekaisin (älä vaahdota). Kuumenna keskilämmöllä ja sekoita koko ajan noin 5-8 minuuttia, kunnes seos alkaa sakenemaan. Lisää sitten kattilaan voita kuutio kerrallaan ja koko ajan sekoittaen, kunnes kaikki on lisätty ja sulanut. Nosta sitruunatahna jäähtymään. Päälle kannattaa virittää kelmua, jottei pintaan muodostu kalvoa. Kun tahna on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi, siirrä se pursotuspussiin ja pussi jääkaappiin odottaamaan myöhempiä toimia.

Kakkutaikina:
100 g voita (+vähän lisää vuokien voiteluun)
80 g sokeria (+vähän lisää vuokiin ripoteltavaksi)
2 kananmunaa
2 rkl maitoa
kolmen (luomu)sitruunan kuoret hienoksi raastettuna (keltainen osa kuoresta)
100 g vehnäjauhoja

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele pikkuvuoat ja ripottele sokeria vuokien pohjalle ja reunoille.

Taikinaa varten vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksi kerrallaan taikinaan, samalla vaahdottaen. Lisää vaahtoon maito ja sitruunankuoriraaste, ja lopuksi siivilän läpi jauhot. Sekoita nopeasti taikinaksi. Jaa taikina vuokiin (älä laita liian täyteen, vähän reilu puolet vuoasta tulee taikinaa).

Ota sitruunatahnapursotuspussi jääkaapista ja pursota jokaisen vuoan taikinan sisälle sitruunatahnaa niin paljon, että noin 3/4 vuoasta on täynnä taikinaa. Tahna jää siis taikinan sisälle, eikä tursuile sieltä päällepäin. Minulla meinasi vähän tursuilla, mutta peitin sen taikinalla. Nosta vuoat uuniin ja paista noin 15 -  20 minuuttia, kunnes kakkuset ovat kullankeltaisia.

Kumoa laavakakkuset hetikohta uunista ottamisen jälkeen. Veitsellä reunasta pyöräyttämällä voit helpottaa toimenpidettä. Tarjoile laavakakkuset heti.

Meillä ei ollut näiden kanssa mitään lisuketta kuten kermavaahtoa, mutta se olisi voinut olla juhlava lisä. Pieni vaniljajäätelöpallokin voisi sopia lämpimän laavakakkusen pariksi.

8 kommenttia:

  1. Onpa hauska, en ole nähnyt kuin suklaafondanteissa tätä ideaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taitaa olla ne suklaaversiot vielä tekemättä. Nämä olivat kyllä hyviä!

      Poista
  2. Nam! Ihana jälkkäri. Pitää kokeilla, oon ihan sitruunafani :)

    VastaaPoista
  3. Pidän kovasti Rachel Khoon kokkauksista, ja monta reseptiä on tullut kokeiltuakin. Lemon curd mulla on tapana tehdä mikrossa. Se onkin melkein ainoa asia mihin mikroa käytän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai mikrossa? Sitähän sietäisi testata, vaikka ei tuo kattilassakaan järin vaikeaa ole.

      Poista