torstai 20. huhtikuuta 2017

Pientä makeaa: macaron-leivokset

Jos mielit jotain oikein makeaa ja hienostunutta (ja gluteenitonta!) kahvipöydän sulostuttajaa, valmista macaron-leivoksia. Minä olen tehnyt niitä muutaman kerran. Ensimmäinen yritys oli naurettava ja raivostuttava yhtä aikaa: Sain aikaan murenevia kokkareita. Sen jälkeen olen kokenut onnistumisia ja voin sanoa, että ei macaronien valmistaminen niin kauhean vaikeaa ole. Oikeastaan päinvastoin. Tarvitaan vain malttia ja tarkkuutta - ja uskoa itseensä.

Nyt käyttämäni ohje löytyi Kodin Kuvalehdestä nro 8/2017. Siinä ohjeistettiin sekoittamaan mantelijauhetta ja tomusokeria tehosekoittimessa, jotta jauheesta tulisi oikein hienoa. Minä luistin tästä vaiheesta ja lopputuloksesta onkin havaittavissa mantelimurua. Makuun se ei vaikuttanut, joten annoin itselleni tämän laiskuuden anteeksi.


MACARONIT (20 kpl)

90 g (eli 3) munanvalkuaista
1/4 tl suolaa
30 g sokeria (2 kukkurallista ruokalusikallista)
110 g mantelijauhetta (2,5 dl)
200 g tomusokeria
1/4 tl elintarvikeväriä jauheena

Erottele huoneenlämpöisistä kananmunista valkuaiset kulhoon (kulhon pitää olla ihan puhdas ja kuiva). Tässä pitää olla hyvin tarkkana, ettei yhtään keltuaista pääse livahtamaan sekaan. Jos pääsee, ei valkuaisesta tule kovaa vaahtoa.

Sekoita keskenään mantelijauhe ja tomusokeri. Sekoita ne tehosekoittimessa, jotta mantelijauheesta tulee entistä hienompaa.

Lisää valkuaisten joukkoon suola. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sitten joukkoon sokeri pienissä erissä koko ajan vatkaten, kunnes vaahto on kiiltävää ja jämäkkää. Lisää sitten vaahtoon siivilän läpi tomusokeri-mantelijauheseos muutamassa erässä taikinanuolijalla varovasti sekoittaen/nostellen. Samalla voi lisätä värijauhetta. Liian riuskat otteet sekoituksessa pilaavat taikinan.

Levitä uunipellille leivinpaperia. Laita macarontaikina pursotinpussiin (pyöreä tylla sopii tähän tarkoitukseen). Pursota taikinasta noin kahden sentin kokoisia nokareita pellille. Kun olet pursottanut yhden pellillisen (minulla mahtuivat kahdelle pellille), tasoita mahdollisesti pintaan jääneet huiput kostutetulla sormenpäällä. Pursota sitten loputkin macaronit. Anna macaronien levätä 30-60 minuuttia ennen paistamista. Pinnan tulee hiukan kuivua ja nahistua.

Laita uuni kuumenemaan 130 - 150 asteeseen (minulla oli jossain puolivälissä tuota). Paista macaroneja uunin alaosassa 14 - 16 minuuttia. Anna niiden jäähtyä ennen kuin irrottelet ne leivinpaperista.

Täytteeksi sopii esimerkiksi lemon curd, lime curd tai vadelma curd (eli hedelmä-/marjalevite) sellaisenaan tai maustamattomaan tuorejuustoon sekoitettuna. Minä käytin tällä kertaa vadelma curdia. Sipaise täytettä macaronin tasaiselle puolelle ja paina kevyesti toinen macaron päälle.



Macaron-leivokset sopivat kevään ja kesän juhlapöytiin, mutta ovat myös erinomainen tuliainen!



4 kommenttia:

  1. Tällä ohjeella kyllä kokeilen tänä vuonna. Olen kerran onnistunut jotenkuten ja toisella kerralla epäonnistunut karmeasti ja sitten en olekaan viiteen tai kuuten vuoteen kokeillut. :D Mutta nyt rohkaisen mieleni ja Giro d'Italian lopuksi kokeilen tehdä vaaleanpunaisia macaroneja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäonnistumiset leivonnassa laskevat tosiaan innostusta huomattavasti. Minä onnistuin mielestäni hyvin tällä ohjeella ja samalla aion vastaisuudessakin tehdä.

      Poista
  2. Ajatella, etten ole koskaan tehnyt macaroneja. Viime kesänä sain niin hyviä yksilöitä (lakritsi-suolakaramelli), että olin pyörtyä. Nyt huhtikuussa macaronit ovat tulleet vastaan joka puolella. Otan tämän merkkinä :)

    Tuosta mantelijauhon ja tomusokerin tehosekoittamisesta olen lukenut minäkin. Jotkut kaiketi vielä siivilöi sen jälkeen jauhoseoksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakritsi-suolakaramellimacaronit kuulostavat todellakin pyörryttävän hyvälle! Ehkä nyt on sinunkin aika töräyttää macaronit pursotinpussista pellille :)

      Siivilöinti, kyllä! Niin minäkin tein, mutta vaihe on livahtanut ohjeistuksesta pois. Kiitos Hannele!

      Poista