keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Lounassalaatti

Lounassalaatilta toivoisi riittävästi ruokaisuutta, että pärjää iltapäivään saakka - joko töitä tehden tai näin lomaillessa kevyttä dekkaria sohvanmutkassa lueskellen. Jos ei halua ruokaisuutta lihan tai kalan muodossa, ovat esimerkiksi kikherneet aivan loistava osanen salaattiin. Niiden ansiosta nälkä pysyy loitolla vähän kauemmin kuin "Lissabonilaisella salaatilla", jonka muuan kaupungissa matkaillut totesi olevan yhtä kuin salaatti-kurkku-tomaatti -viritelmä. Olen tarkkaillut Hannelen blogia, josko sinne ilmestyisi tarkka ohje tuosta eksoottisesta salaatista :) Vielä ei ole näkynyt...

En erityisemmin pidä salaatinkastikkeista. Vain harvoin vastaan tulee kastike, josta oikeasti pidän. Marinoin nyt kikherneitä (tai en tiedä, voiko marinoimiseksi sanoa sitä, että sekoittaa herneisiin sitä sun tätä) ja ajattelin niistä tulevan riittävästi kastiketta ja makua salaatitin. Toisaalta valmiiksi marinoidut fetakuutiotkin, joita lisäsin salaattiin, olisivat kyllä maustaneet sitä. En suuremmin pilkkonut salaattiaineita, mutta kurkkua sentään siivutin, enkä laittanut palana. Nopeaa, helppoa ja äärimmäisen hyvää. Niin hyvää, että meinasin kikherneiden makua tarkistaessani syödä useamman lusikallisen niitä - ennen kuin ne olivat salaattilautasella.



LOUNASSALAATTI MAUSTETUILLA KIKHERNEILLÄ

Marinoidut kikherneet:
1 pkt kypsiä kikherneitä
pari ruokalusikallista oliiviöljyä
pari ruokalusikallista sitruunamehua
hiukan raastettua sitruunankuorta
ihan pieni valkosipulinkynsi raastettuna
pari ruokalusikallista yrttisilppua (esim. lehtipersiljaa, basilikaa, salviaa)
ripaus mustapippuria

Sekoita muut aineet kikherneiden joukkoon ja lado maustettuja herneitä haluamasi määrä muun salaatin päälle.

Salaattia varten tarvitset lisäksi esimerkiksi
- romainesalaattia ja rucolaa
- tomaattia
- kurkkua
- (marinoituja) fetajuustokuutioita
- punasipulia / sipulinvarsia


2 kommenttia:

  1. Hah, lissabonilainen salaatti :) Siltä odotin ehkä vähän enemmän! Mutta ehkä se täytyy laittaa enemmän ravintolan (joka muutoin oli kyllä tosi hyvä) kuin kaupungin piikkiin. Eikä sillä, salaatti tomaatilla ja kurkulla on tosi hyvää!

    Kikhernesalaatin vois sen sijaan nimetä esim. oululaiseksi salaatiksi, sitä löytyy melko usein tästäkin keittiöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvin voidaan nimetä kaikki kikhernesalaatit oululaiseksi salaatiksi - tai vaikka pohjoisoululaiseksi :) :)

      Poista