torstai 11. kesäkuuta 2020

Grilli kuumana!

Ensi viikolla on juhannus! Jos jo mietit keskikesän juhlan ruokatarjoiluja, mietteissä on juhannuksen grilliherkut ja pidät broilerista, on minulla sinulle ehdotus: tee näitä broilervartaita. Makumaailma oli valloittavan ihana! Tokko edes kovin pieleen voi mennä basilikalla, mintulla, limetillä, valkosipulilla ja parmankinkulla.

Kauppaan mennessäni tiesin vain, että mieli tekisi pitkästä aikaa broileria, ja vieläpä grillattuna. Paluumatkalla, broilerfileepaketti kassissa, ajatus sitten jalostui, kun muistin jääkaapissa olevan parmankinkkua. Tässä tulos!


GRILLATUT BROILERVARTAAT

400 g broilerin sisäfileitä

Marinadi:
15 isoa basilikanlehteä
10 mintunlehteä
1 valkosipulinkynsi
1 tl hunajaa
vajaa 1 tl suolaa
puolikkaan limetin mehu
0,25 dl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä

lisäksi muutama (5-6) parmankinkkuviipale

Aloita valmistamalla marinadi broilerille. Silppua basilikan- ja mintunlehtiä vähän pienemmiksi, murskaa valkosipuli ja hiero ne morttelissa hunajan, suolan ja limetinmehun kanssa mönjäksi. Lisää loppuvaiheessa öljyä ja rouhaise mustapippuria pari kierrosta sekaan. Sekoita hyvin ja kaada kanapalojen päälle kulhoon. Anna marinoitua huoneenlämmössä 15-20 minuuttia ennen grillausta. Laita grilli kuumenemaan ja ryhdy varraspuuhiin. Irrottele parmankinkkuviipaleita paketista valmiiksi lautaselle tai leikkuulaudalle (jotta ei tarvitse broilerisormin värkätä ja "sotkea" jäljelle jääviä siivuja raakaan lihaan). Minä puolitin siivut niin, että yhtä filettä kohden oli noin puolikas parmankinkkuviipale. Laita aina päällekkäin parmankinkkuviipale ja broilerinfile, ja pujota kombo grillivartaaseen kaksinkerroin (niin, että parmankinkkusiivu jää päällimmäiseksi). Meillä on hyvin käteviksi osoittautuneita tuplagrillivartaita, joissa niihin pujoteltavat lihat ym. eivät pääse pyörimään holtittomasti, ja vartaiden kääntely on helppoa. Grillaa lihat kypsiksi useita kertoja vartaita käännellen. Meillä vartaat kypsyivät suunnilleen sen ajan, kun ohratto kypsyi kattilassa. Noin 15 minuuttia taisi mennä. Vähempikin aika olisi ehkä riittänyt, mutta ei haluttu ottaa riskiä, että broileri on raakaa.



Slurps!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti