Muistoja maailmalta, osa 2

HAVAIJI

Haaveet on mahtavia. On sellaisia, joiden arvelee toteutuvan jossain vaiheessa, ja niitä, joiden ajattelee todellakin vain jäävän haaveiksi (eikä ole siitä edes erityisen pahoillaan). Havaiji oli minulla ollut pitkää juuri tuollainen ”tuskinpa koskaan sinne, mutta olishan se mahtavaa” –haave. Jossain vaiheessa sitten alkoikin mieleen tulla ajatus, että jos haave on oikeasti toteuttamiskelpoinen, niin miksipä ei sitä toteuttaisi. Mietin, mihin minä tuota haavetta panttaan? Eläkevuosiin? Kun täytän 50? Kun täytän 60? Elämä on arvaamatonta, hyvässä ja pahassa, ja saattaapa vatvoessa jäädä kokematta, käymättä, tekemättä – elämättä. Siispä kohti pallon toista puolta, ja mele kalikimaka eli hyvää joulua havaijilaisittain!

Porhalsimme siis Havaijille juuri ennen joulua Helsingin ja Los Angelesin kautta menevillä lennoilla. Varausvaiheessa meinasin jo alkaa perua koko matkaa: Los Angelesista kestäisi vielä kuutisen tuntia lentää Honoluluun! Sitten totesin, että matkantekoa olisi siinä vaiheessa takana jo puoli vuorokautta, enemmänkin odotuksineen, joten kuusi tuntia ei tuntuisi enää missään. Kuinka väärässä olinkaan! Nuo viimeiset kuusi tuntia olivat yhtä... tekisi mieli kuvailla sitä rumalla sanalla. Matka oli liki kuusi tuntia yhtä turbulenssia, eikä nukkumisesta tullut yhtään mitään. Palkkio odotti kuitenkin aamulla, kun avattiin hotellihuoneen verhot:

Suurimman osan reissusta vietimme Oahun saarella Honolulussa. Sieltä käsin teimme parin päivän kiepauksen Mauille ja päiväretkiä eri puolille Oahua. Mauille mentiin lentäen, Oahulla liikuttiin paikallisbusseilla (jotka kulkivat ympäri saarta ja joiden aikataulut oli helposti löydettävissä). Bussilla lähdimme myös kohti Pearl Harbouria, tuota elokuvastakin tuttua historiallista sotatannerta. Taisimme lähteä matkaan jo ennen kuutta aamulla. Matka kesti yli tunnin ja jonossa oli syytä olla auringon nousun aikaan, jos halusi saada liput USS Arizonan muistomerkille. Niitä oli jaossa vain tietty määrä päivittäin, joten kiinnostus ja sitä myötä jono oli massiivinen. Olimme lopulta aikalailla viimeisten viiden kymmenen joukossa, joille lippuja riitti.

Komeita näkymiä käytiin yhtenä päivänä katselemassa Diamond Head -nimiseltä iänkaikkisen vanhalta tulivuorelta. Sen kraaterin laitamaa kulki polku, jota pitkin turistilauma kapusi ylös näköalapaikalle. Hikkee pukkas, mutta kannatti patikoida. Honolulu on pilvenpiirtäjien kaupunki, mutta hiekkarantaa on kilometritolkulla ja ympärillä on vehreää metsäaluetta pehmentämässä maisemaa.

Uuden vuoden ilotulitusta odotettiin rantahietikolla istuskellen ja kaupungin valoja ihmetellen.

Hiekkarantoja Oahulla riittää. Kävimme tutustumassa aika moneen, ja olivatkin osin aika eri tyyppisiä. Oma lähirantamme oli Waikiki Beachillä Kuhio Beachin pätkä. Kävimme siellä uimassa muun muassa jouluaattona ja monta muutakin kertaa. Se oli jo puolilta päivin aivan tupaten täynnä väkeä, mutta hyvin me sekaan mahduimme. Meidän hotellimme kohdalla rannan tuntumaan oli tehty aallonmurtajat, joiden ansiosta uiskentelu lämpimässä merivedessä oli miellyttävää. Honolulussa on todella paljon asunnottomia, joilla näytti olevan majoja myös rannalla. Satunnaisesti reviirikiistat näyttivät äityvän vähän verisiksi, mutta lainvartijat puuttuivat peliin joutuisasti.

Joulupäivän myrsky siirteli rantabulevardille kunnon hiekkakasat.

Havaijilla panostetaan luonnonsuojeluun. Aurinkovoiteiden osalta ilmeisesti odotellaan jonkinmoista lakia, joka sallisi vain luonnonmukaisten tuotteiden myynnin ja käytön. Tavalliset aurinkovoiteet sisältävät aineita, jotka tuhoavat korallia, joten ne halutaan kieltää. Yhtenä päivänä kävimme Hanauma Bayn luonnonsuojelualueella snorklailemassa ja näimme upeita kaloja ja koralleja, muun muassa humuhumunukunukuapua´a -nimisen sikäläisen kansalliskalan. Tänne on pieni pääsymaksu ja paikka on suljettu aina tiistaisin, jotta ranta-alue saa levätä.

Hanauma Bay

Oahun pohjoispuolella on Turtle Beach -niminen paikka, ja syyn nimelle näette alla olevassa kuvassa. Siinä poseeraa vihreä merikilpikonna Olivia-Dawn, vähän päälle nelikymppinen kilpikonnakaunotar. Tämä pieni kivikkoinen rantapätkä, "Honu Park" (kilpikonnaparkki) on kilpikonnien suosiossa, ja monilla niistä on tietty aika päivästä, jolloin ne mönkivät hiekalle. Olivia oli aikataulussaan ja yhden tienoilla levähtelemässä hiekalla. Ei ihme, että tulee tarvetta huokaista, kun vieressä pauhaa meri ja aallot paukkaavat rantakivikossa.

En ole eläissäni nähnyt yhtä suuria aaltoja, kuin joulun aikaan Oahulla. Saaren pohjoispuolella talvi on surffaajien kulta-aikaa, koska silloin aallot nousevat huimiin korkeuksiin. Näihin aaltoihin, kuvauspäivänä paikoin melkein kymmenmetrisiin, ei lähde kuka tahansa surffaaja, vaan ainostaan huippuammattilaiset.

Pysähdyimme toviksi Waimea Bayn hiekkarannalle, jonne oli viritetty nauhat ja kieltokyltit: älä mene lähemmäksi rantaa, älä kuvittelekaan meneväsi uimaan, hengenvaaralliset aallot!!! Turva-alue oli iso, eikä suotta. Valtaisat aallot (jotka tulivat jännästi sarjana: iso-isompi-vielä isompi-aivan hillittömän järkyttävän iso) toivat vettä kovalla voimalla pitkälle rannalle ja olisivat helposti nielaisseet rannalla tepastelijan mukaansa. Aaltojen pauhu oli kuin ukkosen jylinää! Rannalla olleet puolenkymmentä hengenpelastajaa saivat pistellä välillä melkoiseen juoksuun, kun hupsuimmat katsojat menivät veteen kokeilemaan rajojaan.

Löydätkö kuvasta surffaajat?

Maui

Maui kiinnosti upeiden luontokohteidensa vuoksi. Suuntasimme heti saarelle päästyämme valasretkelle, jonne olimme ostaneet liput jo ennakkoon netissä. Kun Norjan reissulla ei päästy näkemään ryhävalaita, niin Mauilla niitä näkyi kymmenittäin joka puolella! Mihin tahansa hetken tiiraili, näkyi pian korkea vesisuihku tai useampia. Sykähdyttävin hetki oli, kun kaksi valtaisan kokoista ryhävalasta nousi pintaan muutaman metrin päässä laivasta. En tajunnut ottaa edes kuvaa niistä, kun keskityin ihmettelemään tuota hienoa näkyä. Retki kesti pari tuntia, ja oli koko rahan väärti!

Sukellus kohti syvyyksiä.

Toisena Maui-päivänä osallistuimme opastetulle päivän kestävälle retkelle, jossa bussi kuljetti retkuetta ympäri saarta. Hienoja maisemia! Toisaalla oli karua, toisaalla taas vehreää. Retkioppaamme oli mahtava tyyppi, aito mauilainen, joka kertoi saaren historiasta asiantuntevasti ja kiinnostavasti.

Haleakala-tulivuoren laella, kuin kuumaisemissa.

Ruokaelämyksiä

Mauilla söimme niin mainion makeaa ananasta, että eipä ole tullut kotikaupassa moista vastaan. Mauilla viljellään vielä jonkin verran ananasta, mutta ei lainkaan siinä määrin kuin ennen. Oahun saarella olisi ollut mahdollisuus vierailla Dolen ananasplantaasilla, joka sekin on aiemmin ollut valtavan suuri ananaksentuottaja, mutta joka nykyään ymmärtääkseni on lähinnä vain turistinähtävyys.

Honolulussa, aivan hotellimme liepeillä Kuhio Avenuella, oli tällainen hauska pieni hodarikoju - vai pitäisikö sanoa "hulari"koju. Havaijilaisittain kun hot dog on tietysti hula dog! Ja mikä tekee hodarista hularin? Täytteet tietysti, sillä valittavana oli erilaisia hedelmäisiä salsoja (mango, ananas ja papaija) sekä mieluisa majoneesi. (Havaijilla ananas, mango, papaija, guava ja lilikoi passion (hiukan erilainen passionhedelmälajike, jota meillä on kaupasta saatavilla) olivat muutenkin tosi yleisiä makuja esimerkiksi juomissa.) Hula dog maistui meille mukavasti välipalana, ja kuten kuvasta näkyy, on maistunut myös edesmenneelle Anthony B:lle.

Ihan hotellimme lähellä oli myös todella suosittu (eikä ihme) pokepaikka Maguro Spot. Poke on havaijilainen kulhoruoka, jossa on riisiä ja sen päällä valinnan mukaan lisukkeita eli kasviksia ja raakaa, marinoitua kalaa. Söimme pokea parissa muussakin paikassa ja tämä omien kulmien paikka todettiin parhaaksi. Nurkan takana oli myös pieni korealainen ruokapaikka, jossa ei monta pöytää ollut eli se oli lähinnä noutoruokapaikka. Senkin ruoka todettiin älyttömän hyväksi. Jos suuntaat joskus Honoluluun, tsekkaa nämä kaksi paikkaa Kuhio Avenuen ja Uluniu Avenuen kulmassa.

 

Food truckit eli ruokarekat näkyivät olevan hyvin edustettuna ruokatarjonnassa ns. tavallisten ravintoloiden lisäksi. Testattiin useammanlaisia, ja hyviksi todettiin. Pienissä rantakylissä, suurien rantojen äärellä, ne olivat käytännössä ainoita ruuantarjoajia ihan pienten telttakojujen lisäksi. Waimanolossa oli kuitenkin ihan perustuksilla seisova grillin näköinen rakennus, jonka luukulla oli lounasaikaan jonoksi asti paikallisiakin. Pikkuruisen luukun kautta juuri ja juuri näki tilausta vastaanottavan henkilön. Hyvää ruokaa sieltä luukusta kuitenkin esille tupsahti. Me valitsimme Kalua-possua (jotain meille tutumman rosvopaistin kaltaisesti kypsennettyä) ja jotain lehtikäärössä kypsennettyä possua, joiden lisukkeena oli hassu yhdistelmä riisiä ja juustomakaronia. Tulipahan kokeiltua tämmöistäkin.

Pupukean rantamaisemissa valitsimme annokset vierekkäisistä ruoka-autoista: tuoreita valkosipulikatkarapuja ja qesadillat. Aaltojen pauhatessa, lämpimän tuulen puhallellessa, auringon paistaessa nämä maistuivat ihanille!

Jouluateriamme oli eksotiikkaa kerrakseen. Pimeässä aattoillassa istuimme kesävaatteissamme ruokakojun pöytien ääressä syöden noutopakkauksista ja mehua särpien. Ei valittamista. Mele kalikimaka!

Paikallinen jäätelöä vastaava herkku oli shave ice: makusiirapeilla maustettua ja lisukkeilla (en tiedä, mitä nuo meidän annoksessamme olleet pallerot ja mykyt olivat) ryyditettyä jäähilettä. Mukavasti raikasti ja virkisti auringossa kävellyttä. Säätila joulukuisella visiitillämme muuten oli aivan kertakaikkisen optimaalinen (lukuunottamatta sitä yhtä myrskypäivää, jonka melkein kokonaan vietimme hotellihuoneessa). Lämpötila keikkui jossain +24:n ja +28:n välillä ja merituuli puhalteli leppeästi.

Mahalo Havaiji!

***

Molemmilla reissuilla (Norja ja Havaiji) ajattelin monta kertaa (pikkuisen jopa silmät vetistäen), että miten onnekasta on päästä tällaisiin paikkoihin näkemään ja kokemaan asioita.

Oikeastaan ei tarvitse edes lähteä toiselle puolelle maapalloa herkistymään. Riittää, kun istuu omalla parvekkeella aamupuurolla Armastuksen kanssa ja seuraa pääskysten lentoa ja kirkumista. Onni <3