maanantai 17. lokakuuta 2011

Seesamilohisalaatti

Seesamilohta meillä on aiemmin tarjoiltu milloin pottujen, milloin risoton kera, mutta nyt lohi loikkasi salaattipedille. Herkullinen yhdistelmä, joka ei salaatinkastiketta kaivannut.
Salaattipohjana oli tällä kertaa melkoinen lajitelma erilaisia vihreitä: romainesalaattia, friseesalaattia, rucolaa ja mizunoa. Lisäksi salaatissa oli tomaattia, kurkkua, punasipulia ja papuja. Yhden talkkunasämpylän pelastin jääkaapista happanemasta, siivutin sen ja paistoin ohuet siivut rapsakaksi oliiviöljyssä.

Perussalaattiaineiden lisäksi tarvitset
- lohta
- soijakastiketta
- seesaminsiemeniä

Lohta voi varata salaattiin täsmälleen nälän verran :) Tähän tarkoitukseen pilkoin lohen reiluiksi suupaloiksi. Yleensä (pottuaterialle) teen kullekin ruokailijalle yhden ison annospalan.

Lohi marinoidaan soijakastikkeessa. Soijaa kaadetaan kuppiin annospalojen päälle sen verran, että palat melkein peittyvät.
Lohipalat saavat marinoitua sen aikaa, kun teet salaattipohjan valmiiksi. Välillä paloja voi vähän käännellä.

Kun paiston aika koittaa, kuumenna pannulla vähän oliiviöljyä ja pyörittele sillä välin lohipaloja seesaminsiemenissä.
Paista paloja (jotka tässä ovat persoonallisen kokoisia ja -muotoisia) kuumalla pannulla joka puolelta, kunnes kypsyvät. Varo paistamasta paloja liian kypsiksi eli kuiviksi, hyvä silloin tule ei :) Pienimmät palat pitää siis poistaa, kun isoimmat jäävät vielä pannulle. Ellet sitten ole ollut millintarkka ja tehnyt tismalleen samankokoisia paloja.

Olipa harvinaisen epämääräinen ohje. Ei desilitraa, ei teelusikkaa, ei millilitraa. Vaihekuvat kuitenkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti