Kanelileetaa

Meni se kansallinen korvapuustipäivä ilman kanelipullaa, mutta kerkiääpä tuota myöhemminkin. Tänään esimerkiksi. Mistä lie virtaa koko päivän puuhastelujen jälkeen riittänytkin leivontaan? Ei voi tietää. Pullaa kuitenkin tuli, ja komiata! Täällä haisee siis muukin kuin leeta, mutta oma kehu jääpi onneksi pullan tuoksun taa piiloon :)

Pullataikinan tein kuten aina: 5 dl maitoa hiukan lämmitettynä, paketti hiivaa, 2 dl sokeria, 1 tl suolaa, 2 rkl kardemummaa, 1 muna, vehnäjauhoja sen verran että taikina tuntuu näpeissä hyvältä ja n. 200 g sulatettua margariinia. Jauhopussin kyljestä voi tarkistaa jauhomäärän. Sekoitetaan ja vaivataan, nostatetaan ja leivotaan.

Pullan malli oli tänään leeta eli pitko ja oikein kaneli-sokeri-rasvahöysteinen. Minä teen sen yleensä näin:

Sopivan kokoinen köntti taikinaa kaulitaan ohueksi levyksi, päälle levitetään margariinia tai voita ja ripotellaan kanelia ja sokeria. Levy rullataan. Sitten otetaan sakset ja aletaan leikkaamaan pitkoa komiaksi. Saksilla leikataan noin sentin levyisiä pätkiä rullasta, mutta ei ihan kokonaan katkipoikki. Palat jäävät toisiinsa kiinni alaosastaan.

Kun koko rulla on leikattu, käännellään viipaleet limittäin vuoroin toinen toiselle puolen ja toinen toiselle puolen.

Kun leetan nostaa pellille, kannattaa sitä vähän tiivistää, jotta lopputulos on uunin jälkeen nätimpi. Sillä nättiä pitää olla, tai ainakin yritystä sinne päin.

Tästä uuteen nousuun! Kohotuksen jälkeen voitelu, sokerointi ja paisto. Minä paistoin himpun alle 200 asteessa, kunnes leetat olivat kauniin värisiä ja kypsiä. Jos leetoista tulee (niin kuin minulla joskus...usein... ihan huomaamatta käy) kamalan suuria ja paksuja, niin vähennä paistolämpöä 175 asteeseen, niin niitä kestää paistaa pidempään ilman että mustuvat.

Pulla on parasta!