tiistai 24. tammikuuta 2012

Iltapalapiiras

Tässä on kinkkupiirakka. Lisäsin siihen vähän parsakaalta, että olisi jotenkin tervehenkisempi. Maku oli hyvä ja piirakan jäähdyttyä haaleaksi vielä parempi. Peston sijasta pohjan päälle kannattaa joskus kokeilla pientä määrää dijonsinappia (älä laita sitä läheskään niin paljon kuin tässä ohjeessa pestoa). Pohjaan saa uutta makua vaihtamalla tuorejuuston makua.

KINKKUPIIRAKKA

100 g margariinia
100 g tuorejuustoa (esim. valkosipuli-)
2 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 kananmunaa
1 prk kermaviiliä
pätkä purjoa
n. 200 g savukinkkua
n. 1 dl juustoraastetta
1 rkl kuivattua persiljaa
mustapippuria

Lisäksi: 2 rkl punaista pestoa, juustoraastetta, reilu kourallinen parsakaalin nuppuja, minitomaatteja

Keitä parsakaalin nuppuja muutaman minuutin ajan. Kaada vesi pois kattilasta ja jätä pallerot odottamaan.

Tee taikina: Sekoita rasva ja tuorejuusto keskenään (jos et käytä mitään masiinaa, niin haarukka on tässä hyvä apuri). Lisää jauhot ja leivinjauhe ja sekoita taikina tasaiseksi massaksi. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla. Levitä pohjalle punaista pestoa.

Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada seos taikinapohjalle. Ripottele päälle vielä vähän juustoraastetta. Nostele päälle parsakaalta ja painele niitä kevyesti täytteeseen. Halkaise tomaatit ja nostele niitäkin pinnalle.

Paista piirasta 225 asteessa puolisen tuntia tai kunnes pinta on saanut hiukan väriä.

2 kommenttia: