tiistai 26. maaliskuuta 2013

Espressovanukas (ja rosvopaistimuistutus)

Pääsiäisen pyhinä voi antaa jälkiruokainnostukselle vallan ja tehdä toinen toistaan parempia herkkuja hyvän aterian päätteeksi. Eräs oikein houkutteleva ohje löytyi Maku-lehdestä 5/2010: espressovanukas. Jos pesueesi sattuisi syömään pääruuaksi vaikkapa taivaallista rosvopaistia karitsasta, olisi espressovanukas aterialle huokailuttavan ihana päätös. Tällä aterialla voisi myös hurmata pääsiäisen ruokavieraat!


ESPRESSOVANUKAS (6 annosta)

2,5 dl espressojuomaa (varmasti vahva tavallinenkin kahvi käy)
2,5 dl kermaa
1 vaniljatanko
2 munaa
4 keltuaista
1,25 dl sokeria

Karamelliseos vuokien pohjalle:
1 dl sokeria
1 dl vettä

Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen.

Mittaa kahvi ja kerma kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siementahna pois. Lisää vaniljatanko ja siementahna kattilaan. Kiehauta seos, siirrä pois liedeltä ja jätä jäähtymään.

Tee karamelliseos: Mittaa sokeri (valurauta)pannuun ja kuumenna sitä kunnes se muuttuu kullanruskeaksi. Kaada sitten joukkoon vesi, anna kiehua voimakkaasti ja sekoita seos siirappimaiseksi. Jaa karamelliseos annosvuokien (1,5 dl kokoiset) pohjille ja pyöräytä kulhoja niin, että seos leviää pohjille kunnolla.
Vatkaa munat, keltuaiset ja sokeri kevyesti. Poista vaniljatangot kahvi-kermaseoksesta. Kaada seos ohuena nauhana muna-sokerivaahtoon koko ajan vispilällä sekoittaen. Jaa vanukasseos vuokiin.

Nosta vuoat isompaan uunivuokaan ja kaada isoon vuokaan kuumaa vettä sen verran, että vesi ylettyy pikkuvuokien puoliväliin saakka. Kypsennä vanukkaita 150-asteisessa uunissa tunnin verran (minulla olivat 55 minuuttia). Nosta sitten vanukkaat vesihauteesta pois, ja anna jäähtyä. Irrota vanukkaat varovasti reunoista veitsen avulla ja kumoa tarjoilulautasille. Koristelussa voi käyttää esim. kahvipapuja, kahvipavun muotoisia suklaapapuja, paahdettuja mantelilastuja ja ananaskirsikkaa.


6 kommenttia:

  1. Rakenne näyttää hyvältä eikä noilla aineilla voi tulla kuin namia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakenne oli tosiaan hyvä: samettinen, pehmeä ja hyvin koossa pysyvä. Sitä ihmettelee, miten noin vähistä aineista voi tulla näin hyvää!

      Poista
  2. Onpa kaunis! Mulla varmaan vaan jättäis hyytymättä, jos koittaisin moisella jonkun hurmata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi, niistä tuli kyllä aika suloisia. Ja usko pois, hyytyvät ne, ihan teidänkin uunissa :) Ryhdy kokeilemaan!

      Poista
  3. Kiitos muistutuksesta! Rosvopaisti pääsee meidän pääsiäispöytään :)

    VastaaPoista