tiistai 2. huhtikuuta 2013

Makkarakupit ja juureskuutiot

Minä söin joskus lapsuudessani paistettuja makkarakuppeja. En muista, mistä makkarasta ne tehtiin, luultavasti jostain paksummasta pötkömakkarasta. Siihen aikaan oli esimerkiksi sipuliteemakkara voimissaan, joten luulen esimerkiksi sitä käytetyn, tai lauantaimakkaraa. Nostalgiahuumassa ostin lauantaimakkarapötkylän ja aion taikoa siitä makkarakupit. Kuppiin täytteeksi tein peruna-porkkana-selleri-sipulipaistoksen, ja totesin lopputulosta maistellessani, että tässähän on pyttipannu uudessa muodossa.


MAKKARAKUPIT

paksua makkaraa (esim. lauantaimakkaraa) noin puolen sentin siivuina

perunaa
porkkanaa
selleriä
sipulia
valkosipulia
paprikajauhetta
mustapippuria
suolaa
öljyä
juustoa (esim. Emmental)

Aloita juureksista. Kuori perunat ja porkkanat (minulla taisi olla kolme perunaa ja kaksi porkkanaa) ja kuutioi ne pieniksi alle sentin kokoisiksi kuutioiksi. Tee selleristä vielä pienempää silppua. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuumenna pannulla öljyä ja nosta peruna-, porkkana- ja sellerikuutiot paistumaan. Anna paistua hetki sekoittelematta, jotta saavat väriä. Lisää jonkin ajan jälkeen sipuli ja valkosipuli, ja paista niin kauan, että juurekset kypsyvät. Jossain vaiheessa mausta paprikajauheella ja mustapippurilla, sekä suolalla.

Paista makkarasiivuja pannulla vain toiselta puolelta ja riittävän pitkään, jotta niistä muodostuu kuppimaisia ja ne myös pysyvät kuppimaisina. Nosta kupit uunipellille leivinpaperin päälle ja täytä juurespaistoksella. Laita päälle vähän juustoa ja kuorruta komeudet uunissa, kunnes juusto sulaa ja saa väriä. Juureskuutiot voikin kätevästi tehdä etukäteen, vaikka edellispäivänä, koska ne lämpiävät uunissa kuorrutusvaiheessa.

8 kommenttia:

  1. Minun muistini mukaan makkarakupit tehtiin lauantaimakkarasta, jota isäpuoleni perheessä sanottiin 80-luvulta asti "paksuksi lihaksi". :) Köksäntunnilla opimme tämän arkigourmetruoan jo varhaisessa teini-iässä!

    VastaaPoista
  2. sipuliteemakkara <3, enemmän lapsuuden nostalgiaa ei voi olla. Ja tankona tietenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan sitä sipuliteemakkaraa vielä? Tai jotain sinnepäin olevaa? Pitäisi ihan maistaa ja tunnustella, että vieläkö se on makumuistin mukaista :) Meillä tehtiin siitä myös lämpimiä voileipiä. Olen makkarasukupolvea :) !

      Poista
  3. Sipuliteemakkaraa valmistetaan yhä ja siitä tulee PARASTA pyttipannua evö. Myös Tampereen Tillikan kuulu spydäri tehdään sipuliteestä.

    <3 makkarakupit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavalla kauppareissulla tarraan kiinni sipuliteemakkaraan!!!! Ja teen pyttäriä!

      Poista
  4. Meillä kotona tehtiin makkarakupit berliininmakkarasta. Makkara oli tosi paksua tankotuotetta, jota vuosikymmeniä sitten sai tavallisen ruokakaupan tiskistä. Olen joskus nähnyt sitä Oulun Kauppahallissa myynnissä, liekö enää. Ko. makkara oli luonnonsuolessa, jolloin siitä paistettaessa tuli kuppi, koska kuori jätettiin paikoilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lieneeköhän meilläkin ollut kotona tuota berliininmakkaraa...? Muistelen, että silloin kuppiutuminen oli jotenkin reilumpaa, nyt tuli pikkuiset kupit :) Täytyy katsastaa Pekan lihapuodin makkaratiski tarkemmalla silmällä.

      Poista