lauantai 2. tammikuuta 2016

Kiinalaiset kevätkääryleet


Vajaa vuosi sitten olimme muutaman oululaisen ruokabloggarikollegan kanssa kokkikurssilla Makukellarissa. Saimme siellä syödäksemme mahdottoman hyviä kevätkääryleitä, ja kynnys niiden tekemiseen itse on ollut melko suuri. Nyt, uuden vuoden kunniaksi, päätin rohkaista mieleni ja tehdä niitä. Vaikka ohjeistus oli hyvä ja näin ihan vierestä, miten kevätkääryleitä tehdään, olin vähän häpäkässä. Jossain vaiheessa jo hihkaisin tietokoneen ääressä olevalle Armastukselle, että "kaveri ois kiva". Eniten kaipasin henkistä tukea :)

Ei kevätkääryleiden tekeminen mitenkään vaikeaa ollut. Taikinalevyt (joita löytyy yleensä aasialaisista kaupoista) olivat valmiita, pakastettuja ohuita levyjä. Niitä otin sulamaan summassa noin puolet paketista ja onnistuin hyvin: 19 kpl otin, kun paketissa on 40. Laiton sienet ja vermisellit pehmenemään, ja aloin valmistaa täytettä. Työvaiheita oli siis useampia, mutta ei mitään vaikeaa. Jännittävintä oli pitää sulatetut taikinalevyt sopivan kosteina, etteivät ne kuivu, mutta ei liian märkinä, etteivät littaannu taikinamössöksi. Kostean keittiöpyyhkeen suojissa ne voivat kohtuullisen hyvin.

Kevätkääryleiden täyttäminen ja taittelu ei sekään ollut hankalaa. Ne pysyivät paistamisen aikana hyvin kasassa, ja valmiiden kääryleiden maku... aah ja ooh, ihana!


KEVÄTKÄÄRYLEET / KEVÄTRULLAT (20 kpl)

20 kevätkääryletaikinalevyä
1 kananmuna ("liimaksi")
500 ml rypsiöljyä paistamiseen

Täyte:
200 g sika-nautajauhelihaa
3 valkosipulinkynttä
200 g valkokaalta
1 keskikokoinen porkkana
4 kuivattua shiitakesientä (tuoreetkin sienet käynevät)
50 g vermiselliä
3 rkl soijaa
n. 1 tl suolaa
n. 1 tl sokeria
vajaa 1 tl jauhettua valkopippuria
1 rkl osterikastiketta
1/2 tl seesamiöljyä

Ota taikinalevyt sulamaan hyvissä ajoin. Ne kannattaa peittää kostealla (ei märällä) keittiöpyyhkeellä, jotta eivät kuivu.

Laita kuivatut sienet likoamaan veteen (minä laitoin kuumaan veteen). Laita toiseen kulhoon vermisellit pehmenemään kylmään veteen.

Kuori ja raasta porkkana keskikarkeaksi raasteeksi. Suikaloi kaali hyvin ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Kuutioi pehmeiksi lionneet sienet ja pätki saksilla pehmeiksi lionneet vermisellit lyhyemmiksi pätkiksi.

Laita jauheliha paistumaan paistinpannuun. Lisää paistamisen alkuvaiheessa valkosipuli. Kun jauheliha alkaa olla paistunut, lisää kaali- ja porkkanasuikaleet, ja paista vielä hetki sekoitellen. Lisää sienikuutiot ja vermisellit, ja mausta seos. Maistele, ja lisää halutessasi mausteita (pippuria, soijaa...). Anna paistoksen jäähtyä ennen kuin alat pyöritellä kääryleitä.



Riko lasiin yksi kananmuna ja sekoita sen rakenne rikki haarukalla tai lusikalla. Täytä taikinalevy kerrallaan. Ota levy pöydälle kulmittain ja aseta sille noin ruokalusikallinen täytettä, ei ihan keskelle vaan hiukan lähemmäksi yhtä kulmaa. Sipaise sudilla kananmunaa levyn reunoille, jotta se pysyy paremmin kiinni. Taita ensin yksi kulma täytteen päälle, sitten sivulla olevat kulmat keskustaa kohti, ja lopuksi rullaa (aika tiukaksi) kääryleeksi. Kun suurin osa kääryleistä alkaa olla valmiina, laita öljy kattilaan ja kuumenemaan. 170-asteinen öljy on sopivaa paistamiseen.

Paista kääryleitä öljyssä molemmin puolin 2-3 minuuttia.


Tarjoile kevätkääryleitä esimerkiksi kaalisalaatin ja makean chilikastikkeen kanssa.

6 kommenttia:

  1. Kuola valuu... Minä voin tulla kyllä talkoisiin, jos meinaat tehdä näitä toistamiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavat blogikemut teemalla kiinalainen ruoka? Ja rullat talkoilla!

      Poista
  2. Kas täälläkin on näperrelty. Jos sinulla on pelmenit tekemättä, minulla puolestaan on kevätkääryleet. Näyttää todella herkullisilta, mutta onhan noissa nyt vaikeuskerrointa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nämä oikeasti olleet niin vaikeita tehdä, kuin voisi ajatella. Eikä ehkä ne pelmenitkään :) Eli seuraavaksi niiden kimppuun.

      Poista
  3. Nämä on ihan supereita. Ihania!
    Pitäisi taas järjestää jotain kivaa, kurssi oli ihan loistava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parhaitahan nämä oli. Täytyy tarkistaa, että pitääkö Yuki sushikursseja. Semmonen vois olla mukava.

      Poista