lauantai 19. maaliskuuta 2016

Bataattia, sipulia ja fetakastiketta

Makean ja suolaisen yhdistelmä on vastustamaton. Nyt yhdistin uunissa muhitettuihin bataattiviipaleisiin ja hunajaisiin sipulinpaloihin fetakastikkeen. Oi mitä herkkua! Salviasta ja mintusta tehty yrttiöljy ei sekään ollut pahaa.

Nämä sopivat syötäväksi sellaisenaankin, mutta käyvät hyvin myös lisukkeeksi esimerkiksi lihalle.


BATAATTIVIIPALEET JA HUNAJAISET SIPULIT UUNISSA

1 bataatti
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
chilijauhetta

1 iso sipuli
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
juoksevaa hunajaa

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori bataatti ja halkaise se pituussuunnassa kahtia. Viipaloi puolikkaat noin sentin paksuisiksi siivuiksi ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Kuori sipuli ja leikkaa se 6 - 8 osaan. Asettele palat pellille leivinpaperin päälle. Liruttele bataattien ja sipuleiden päälle vähän oliiviöljyä. Ripottele päälle hiukan suolaa ja mustapippuria. Ripsauta bataateille hennosti chiliä ja sipuleille kevyt turaus hunajaa. Nosta pelti uuniin ja kypsennä puolisen tuntia, tai kunnes kasvikset alkavat pehmetä ja saavat vähän väriä.


SALVIA-MINTTUÖLJY

muutama lehti tuoretta salviaa ja vähän enemmän minttua
ripaus suolaa
pikkuruinen valkosipulinkynsi raastettuna
ripaus mustapippuria
n. 0,5 dl oliiviöljyä
1 tl sitruunamehua

Laita ainekset oliiviöljyä ja sitruunamehua lukuunottamatta mortteliin ja pyörittele yrtinlehdet rikki. Lisää sitruunamehu ja vähän oliiviöljyä ja hiero lisää. Lisää vielä oliiviöljyä ja sekoita hyvin. Valuta yrttiöljyä uunista otettujen kuumien kasvisten päälle.


FETA-YRTTIKASTIKE

100 g:n palanen fetajuustoa
1 prk kermaviiliä
kourallinen tuoreita yrttejä (laitoin lehtipersiljaa ja minttua sekä muutaman lehden salviaa)
ripaus mustapippuria
pieni valkosipulinkynsi raastettuna

Murenna kulhoon fetajuusto. Silppua yrtit ja sekoita ne yhdessä muiden ainesten kanssa fetajuustoon. Anna maustua vähintään vartin verran ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti