tiistai 9. elokuuta 2016

Seljankukkaomppuja ja plättyjä

Kesälomalainen voisi listata pitkän listan niitä ihan parhaimpia lomajuttuja: herätyskellottomat aamut, myöhäiset aamiaiset, kuntosalit ja pyörälenkit keskellä päivää, suunnitellut reissut ja ex tempore -pyrähdykset, pitkään venyvät illat... ja sen, ettei tiedä mikä viikonpäivä on! Lista on loputon, koska loma on niin i-ha-na! Yksi listaan kuuluva loma-asia on lähes joka päivä (kun ollaan oltu kotona) ollut päiväkahvit parvekkeella. On ollut päivänpaistetta, ukkosmyrskyä ja sateenropinaakin, mutta aina hyvää seuraa ja hyvää kahvia. Joskus ihan leivonnaistakin!

Loman jo loputtua voi vielä vähän haikailla parvekepäiväkahvien perään ja muistella esimerkiksi siellä nautittuja lättyjä (tai odottaa seuraavan viikonlopun päiväkahviaikaa). Pelastin pari nuhjaantumisuhan alla olevaa omenaa haudutettavaksi seljankukkamehussa, ja nuo maukkaat palat sopivat lättyjen kanssa paremmin kuin monet hillot. Kermavaahtoa tuunasin sekoittamalla siihen sitruunankuoriraastetta ja mascarponejuustoa.


SELJANKUKKAOMENAT (lättyjen pariksi)

2 omenaa
2 rkl voita
2 rkl kookossokeria
n. 3/4 dl seljankukkamehua (tiivistettä)
1/2 tl vaniljasokeria

Kuori omenat ja poista niistä siemenkodat. Kuutioi omenat melko reiluiksi suupaloiksi. Sulata pienen kattilan pohjalla voi ja heitä omenapalat sekaan. Lisää myös sokeri ja paista omenoita hetken aikaa välillä sekoitellen. Lisää joukkoon seljankukkamehu ja anna omenoiden kiehua mehussa hiljalleen kymmenisen minuuttia tai kunnes palat alkavat pehmentyä, mutta eivät ole vielä muhjaantuneet liian pehmeiksi. Nosta kattila pois levyltä ja lisää sekaan vaniljasokeri. Sekoita ja anna jäähtyä hiukan ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti