tiistai 10. lokakuuta 2017

Kahden lämmön lihakastike

Viilenevät syysilmat ja lämmittävät lihapadat ja -kastikkeet sopivat hyvin yhteen. Kun lihakastikkeen joukossa on sopivasti paprikajauhetta ja chilirouhetta, tulee ruokaan extralämpöä. Maltti on valttia tämän kastikkeen maustamisessa - chili on ruokalajina nimittäin ihan oma lukunsa ja nyt haetaan vain lämpöä, ei chilin poltetta.


LÄMMITTÄVÄ LIHAKASTIKE

öljyä paistamiseen
n. 500 g naudan paistia kuutioina
1 reilun kokoinen sipuli hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
2 rkl paprikajauhetta
n. 1/2 - 1 tl chipotlechilirouhetta (aavistus savua maussa)
2 rkl vehnäjauhoja
1 rkl sinappia
1 rkl hunajaa
kuuma vettä
1-2 tl suolaa
1/2 dl kuohukermaa
reilut rouhaisut mustapippuria
kourallinen pitkiä vihreitä papuja (pakaste)

Paista paistikuutioita korkeareunaisella paistinpannulla 2-3 erässä niin, että niihin tulee ainakin parille sivulle kunnolla väriä. (Oikeasti, älä lykkää koko satsia pannulle kerralla, koska lihat eivät ruskistu ikinä!) Kun lihat on ruskistettu, nosta kaikki takaisin pannulle, lisää tilkka öljyä ja heitä sekaan sipulikuutiot ja valkosipulisilppu, ja paista sekoitellen muutaman minuutin ajan. Lisää samalla joukkoon myös paprikajauhe ja chipotlerouhe, ja lopulta myös vehnäjauhot. Sekoita reippaasti ja kaada sekaan sitten kuumaa vettä - aluksi 2-3 dl, ja kunhan näet, miten sakeaksi kastike suurustuu, tarvittaessa lisää. Pahoittelen, etten tullut mitanneeksi vettä, vaan lorautin sitä summissa suoraan vedenkeittimestä. Lisää kastikkeeseen sinappi ja hunaja sekä suolaa, ja jätä kastike kiehumaan lempeällä lämmöllä vähintään puoleksitoista tunniksi. Lihapalojen koosta riippuu, miten pitkän kypsennyksen ne vaativat. Isot lihapalat pysyvät pieniä paloja mehevämpinä pitkään haudutettuna. Maista jossain välissä ja lisää tarvittaessa suolaa. Kun lihapalat ovat meheviä, kypsiä ja pehmenneitä, lisää sekaan pavut ja kerma. Nosta lieden lämpöä ja anna kastikkeen kiehahtaa ja papujen kypsyä. Viimeistele muutamalla rouhaisulla mustapippuria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti