keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Askeleen jäljessä: Gado gado -salaatti

Kokkeillaan-blogissa ollaan harvoin ruokatrendien aallonharjalla. Täällä havahdutaan moniin herkkuihin vasta siinä vaiheessa, kun ne ovat jo keikkuneet aikansa huipulla ja nousussa on jo uusia ihmeellisyyksiä. Hyvältä trendiherkut maistuvat vielä kotvankin jälkeen, se on todettu moneen kertaan.

Indonesialaisen gado gado -salaatin ohje näkyi siellä sun täällä jo viime syksynä, mutta sen houkuttelevuudesta huolimatta en saanut ruokaa työn alle silloin. Nyt ohje taas jostain pongahti esille, ja koska olen tankannut aurinkoa ja virtaa Hong Kongissa, innostuin hetimiten kokkailemaan. Saattaa myös olla, että oli vielä jäänyt kaipuuta aasialaiseen ruokaan, ja sitä kaipuuta piti viikonloppuna paikkailla. Gado gado -reseptejä löytyi googlaillessa melkoinen määrä, vaihtelevin aineksin. Monissa ulkomaisissa ohjeissa mukana oli tofua ja kananmunaa, mutta minä en niitä laittanut. Rohkenin luoda salaatista nyt omanlaiseni version vähän eri ohjeissa mainittuja aineita yhdistellen, mutta kastikkeen ohje on suoraan Hannelen blogista, (alkuperäinen ohje on ollut Hanna Hurtan Kasvis Ruokakirjassa.) 

Salaatti oli älyttömän hyvää, ja iso osa ihanuudesta tuli tietysti kastikkeesta. Meillä tehtiin kastiketta noin puolet tuosta ohjeen määrästä, ja sitä jäi hiukan (onneksi, ja aion käyttää sitä vielä vaikka broilerin kanssa).


GADO GADO -SALAATTI (3-4 annosta)

200 g bataattia (+hiukan öljyä ja ripaus suolaa)
n. 300 g kaalta
n. 150 g pitkiä papuja (pakaste)
n. 2 dl herneitä (pakaste)
2 reilunkokoista porkkanaa
kourallinen minisalaatinversoja (tai ituja, joita olisin laittanut, jos niitä olisi kaupasta löytynyt)
vähän tuoretta lehtipersiljaa (tai korianteria)

Kastike:
2 dl maapähkinävoita
2 rkl soijakastiketta
n. 2 rkl limetin mehua
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
puolikas (tai kokonainen) punainen chili hienonnettuna
2 rkl kookossokeria 
0,75 dl kookosmaitoa
0,75 dl vettä
Aloita homma bataatin paahtamisesta. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Kuori ja lohko bataatti, laita lohkot uunivuokaan ja lorauta hiukan oliiviöljyä päälle sekä ripsauta hippunen suolaa. Paahda bataattia uunissa parikymmentä minuuttia tai kunnes palat ovat saaneet väriä ja pehmenneet.

Suikaloi kaalinpala ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja viipaloi porkkanat. Kiehauta isossa kattilassa reilusti vettä ja nosta kaalisuikaleet ja porkkanasiivut sinne kolmeksi minuutiksi kiehumaan. Lisää sitten joukkoon herneet ja pavut ja keitä vielä pari minuuttia. Älä päästä kaalta liian pehmeäksi. Kaada sitten kasvikset siivilään ja huuhtele nopeasti hyvin kylmällä vedellä, ettei kypsyminen jatku.

Tee kastike sekoittamalla ainekset sauvasekoittimella. Meillä makua säädettiin lisäämällä vielä vähän soijakastiketta ja limetin mehua, sitten oli maut kohillaan. Vettäkin tarvittiin lisää, jotta kastikkeesta saatiin juoksevampaa.

Nosta kiehautetut kasvikset salaattikulhoon ja nostele päälle kypsennetty bataatti ja salaatinversot / idut. Lorauta päälle reilusti maapähkinäkastiketta, sillä se tekee salaatista mehevän. Jokainen ruokailija voi vielä oman annoksensa päälle lisätä kastiketta mielensä mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti