maanantai 11. heinäkuuta 2011

Toiveresepti 2 - marinoidut munakoisot

Munakoiso, tuo tomaatin ja perunan sukulainen, on itsessään mauton, mutta jalostuu sopivissa liemissä uitettuna. Kreikkalaiseen moussakaan se tietysti kuuluu, mutta onpahan maukas herkku marinoitunakin. Näin kesällä marinoidut munakoisot sopivat erilaisten grilliherkkujen kaveriksi. Tapaspöydässä munakoisot ovat myös kiva makuelämys.

Ja mistä ohje? En muista. Se oli pieni lehdestä leikattu lipare, joka sittemmin katosi. Samalla saattoi kadota joku olennainen ainesosa listasta, tiedä häntä. Todennäköisempää on, että olen lisännyt tähän jotain.

MARINOIDUT MUNAKOISOT

pari munakoisoa
+ suolaa itkettämiseen

Marinadi

n. 1 dl oliiviöljyä
3 rkl balsamicoa
1/2 - 1 tl suolaa (maun mukaan)
1 tl tummaa sokeria (esim. ruokosokeria) tai 1 tl hunajaa
4 valkosipulinkynttä murskattuna
reilu kourallinen erilaisia yrttejä (persiljaa, basilikaa, oreganoa, timjamia, minttua...)
pieni purkki kapriksia
mustapippuria

Leikkaa munakoiso noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Ripottele viipaleiden päälle suolaa ja lado ne kerroksittain lautaselle. Anna munakoisojen itkeskellä puolisen tuntia ja kuivaa ne sitten talouspaperilla. Leikkaa viipaleet puoliksi (suurimmat halutessasi neljään osaan) ja paista ne pannulla molemmin puolin. Kätevää on pensselöidä siivut oliiviöljyllä (ehkäpä jo ennen kuin leikkaat viipaleet pienemmiksi), niin ne eivät ui öljyssä pannulla. Tavoitteena on saada pikkuisen väriä koisojen pintaan.
Kun munakoisot paistuvat, voit tehdä marinadin. Murskaa valkosipulinkynnet ja silppua yrtit. Sekoita kulhossa marinadiainekset yhteen.

Lisää paistuneet munakoisoviipaleet kulhoon ja sekoittele varovasti. Anna maustua vähintään pari tuntia, mieluiten vaikka yön yli. Välillä voit vähän sekoittaa munakoisoja, niin herkkumarinadi ulottuu tasapuolisesti kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti