keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Mysliä aamujugurttiin

Oli yhtenä pyhäaamuna vähän heikot aamiaisvalikoimat meillä, niinpä tein jugurtin kaveriksi mysliä. Siinä ei kauaa nokka tohissut, kun jo saatiin nauttia hyvästä ja terveellisestä vilja-pähkinäherkusta. Monenlaista myslin ainesta kaapista löytyikin:

KOTIMYSLI

1 dl KuntoKauraa (kaurahiutaleita ja kauraleseitä)
2,5 dl isoja kaurahiutaleita
1 dl ruishiutaleita
1/2 dl pellavansiemeniä
1/4 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl auringonkukansiemeniä
3/4 dl mantelirouhetta
n. 2 rkl juoksevaa hunajaa
n. 1 dl kuivattuja karpaloita (Pirkka)

Lämmitä uuni 190 asteeseen. Sekoita keskenään muut ainekset paitsi hunaja ja karpalot. Kaada seos uunipannulle leivinpaperin päälle ja valuttele hunajaa tasapuolisesti vähän joka kolkkaan. Paahda uunissa kymmenisen minuuttia, mutta varo etteivät siemenet ja pähkinät kärtsähdä. Ota mysli uunista ja anna sen jäähtyä ennen kuin lisäät karpalot.

Minä sain myslintekoidean viime keväänä Lunni leipoo -blogista. Silloin heti tein mysliä jotakuinkin samalla ohjeella, mutta rusinoiden ja pakastekuivattujen hedelmien sijasta laitoin kuivattuja aprikooseja sipellettynä sekä näitä karpaloita. Kurpitsansiemeniäkin taisi silloin olla joukossa, ainakin kuvasta päätellen.

5 kommenttia:

  1. Hei,
    kotitekoinen mysli on kyllä hyvää, aineksia voi vaihdella ja tietää, mitä syö. Meillä mysliä tehdään hieman erilaisella:
    ohjeella.

    VastaaPoista
  2. Heti kävin tsiigaamassa teidän ohjeen, Luimupupu :) Hyvän näköinen mysli! Voisko tuota luonnehtia sanalla "muromysli"? Seuraavalla myslintekokerralla kokkeilen tuota.

    VastaaPoista
  3. Kyllähän tuo "muromyslimäistä" on, ei onneksi niin rasvaista ja sokerista kuin kaupan versiot :). Mysli on tosiaan pellille levitettäessä aikamoista puuroa, varsinkin ensimmäiseen sekoittamiseen 10 paiston jälkeen kannattaa käyttää muutama minuutti aikaa. Mysli säilyy rapeampana jos se saa jäähtyä pellillä kunnolla ennen purkitusta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä ohjeesta! Parit hiutaleet kun vain vaihdoin toisiin, sain gluteenitonta mysliä, joka on paljon edullisempaa, terveellisempää ja vieläpä paremman makuistakin kuin kaupan sekoitukset.

    T: Keli-serkku :)

    VastaaPoista
  5. No mutta hyvä kun satuit ohjeen äärelle "Keli-serkku" :) Minusta itetehty mysli on niiiiiiin hyvää!

    VastaaPoista