sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Porisee kuin papupata

Papuja pitäisi syödä useammin. Veisaan tätä virttä aina, kun olen tehnyt papuruokaa ja tykännyt siitä. Mikähän siinä on, että papujen käyttö jää kovin vähäiseksi, vaikka pidän niistä? Papujahan saa myös kätevästi käyttövalmiina, eli halutessaan niistä saa valmista ruokaa nopeasti ilman tuntikausien liottamista.

Brasilialainen mustapapupata on lähes pelkkää papua. Pekonia on joukossa antamassa aromia ja savuisuutta, ja porkkanaa lisäsin muuten vain, vaikkei sitä ohjeessa mainittukaan. Jos käyttää raakoja mustapapuja, pitää ruuanlaitto aloittaa puoli vuorokautta ennen ruokailua, koska papuja pitää liottaa pitkään. Laitan tämän ohjeen kasvisruokien kategoriaan, sillä ilman pekoniakin pärjää hyvin. Silloin kannattaa lisätä ruokaan savupaprikaa antamaan savuaromia, jota muuten saisi pekonista.


BRASILIALAINEN MUSTAPAPUPATA

2 dl mustapapuja (liotettuna reilut 4 dl)

1 sipuli
70 g pekonia tai hippunen savupaprikajauhetta
3 valkosipulinkynttä
pari pientä porkkanaa
2 pientä laakerinlehteä
6 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
ripaus cayennepippuria
lehtipersiljaa silputtuna

Laita pavut likoamaan noin 10 tunniksi reiluun vesimäärään.

Hienonna sipuli ja pilko pekoni. Hienonna myös valkosipulinkynnet. Kuori porkkanat ja viipaloi ne. Kuumenna kattilassa vähän öljyä ja paista sipulia ja pekonia siinä muutaman minuutin ajan. Lisää valkosipulit ja porkkanat sekä laakerinlehdet ja paista vielä minuutin ajan. Siivilöi pavut ja lisää ne kattilaan. Laita kattilaan vesi ja kasvisliemikuutio, ja mausta cayennepippurilla. Anna papupadan porista ainakin tunnin verran.

Kun pavut ovat kypsyneet, voi kattilasta ottaa pari kauhallista papuja ja soseuttaa ne. Kun soseen lisää papupataan, saa siitä vähän paksumpaa ja täyteläisempää, sellaista kastikkeenomaista. Lisää papupataan juuri ennen tarjoilua lehtipersiljasilppua tuomaan väriä.

4 kommenttia:

  1. Papuja tulee pääosin käytettyä hummuksen tapaisissa töhnissä ja salaateissa, lämpimissä ruoissa kikkejä lukuunottamatta turhan harvoin. Yleensä käytämme purkki- ja tölkkipapuja vaikka eihän keittäminen vaikeaa olisi, hidasta ja suunnitelmallisuutta vaativaa vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta onneksi on tölkkipavut! Ilman niitä meillä ei varmasti syötäisi papuja ollenkaan. Kun en ikinä ehtisi niitä saada mukaan ruuanlaittoon.

      Poista
  2. Syötiin juuri kidneypapuja sisältävää chorizo-perunasalaattia ja mietin kanssa ihan samaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo teidän salaatti kuulostaa niin hyvälle, että siinä olis meillekin taas yksi mainio papuohje. Kiitos vinkistä!

      Poista