sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Perunamuffinit

Jos haluaa lautaselleen jotain hiukan erilaista lisäkettä lihalle tai kalalle, kannattaa kokeilla perunamuffineita. Ne kuulostavat hienommalta kuin ovatkaan. Oikeastaan siinä viritellään vain vähän perunamuusia eli lisätään kananmunaa ja vatkataan kuohkeaksi.

Minä käytin nesteenä lähes kokonaan kermaa ja lisäsin mukaan myös juustoraastetta (parmesaania). Lisämakua toi pieni valkosipulinkynsi, jonka laitoin kiehumaan yhdessä perunoiden kanssa ja soseutin sen samaan syssyyn - siis soseeseen. Suolaa sekaan oman suolantarpeen mukaan ja reipas vaahdotus sähkövatkaimella, niin tulee kuohkeutta. Tein perunamuffinit yksittäisiin foliovuokiin, mutta ne voisi tehdä yhtä hyvin myös esimerkiksi muffinipellin koloihin. Osaan laitoin pohjalle siivun parmankinkkua, osan jätin ilman.

Innostus perunamuffinien tekoon löytyi netistä, mistä löytyi monenlaisia ohjeita näille. Tässä Kotiharmin versio.


PERUNAMUFFINIT

n. 600 g keitettyjä perunoita (1 valkosipulinkynsi mukaan keittovaiheeseen, jos haluat)
n. 1 dl kermaa + vähän maitoa
kananmuna
vajaa 1 dl juustoraastetta (esim. parmesaania)
suolaa

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Soseuta perunat ja valkosipulinkynsi. Lisää joukkoon kerma ja juustoraaste ja vatkaa reippaasti sähkövatkaimella. Lisää kananmuna ja vatkaa lisää. Maista ja mausta suolalla. Lisää tarvittaessa vähän maitoa (tai kermaa, jos haluat). Koostumus saa olla kakkutaikinamaista eli kuohkeaa ja mukavan pehmeää.

Voitele muffinivuokia kevyesti öljyllä. Halutessasi voit laittaa vuokiin esim. parmankinkkusiivun kuhunkin. Lusikoi muusia vuokiin. Nosta perunamuffinit uuniin ja paista 200 asteessa, kunnes ne ovat saaneet pintaansa kauniin värin.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin oli minustakin, ja innostuin heti, kun näin näistä kuvia ja reseptejä. Teen toistekin!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Luimupupu! Somia näistä tosiaan tuli.

      Poista