tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kookos-tomaattikeitto - nopea ja herkullinen!

Tomaattikeitto on hieno asia. Sen väri ilahduttaa mieltä ja maku sielua. Ihan pienilläkin muutoksilla (vaikkapa kanelin ja inkiväärin avulla) siitä löytää taas uudenlaista makua. Uutta makua löytyi myös Maku-lehden (1/2015) ohjeella, kun tomaatti sai lisämakua mm. juustokuminasta, currysta ja kookosmaidosta. Ohjeessa oli käytetty tölkkitomaattimurskaa, mutta minä himoitsin tuoreita tomaatteja ja tein keiton niistä. Lisäsin keittoon myös hiukan chiliä tuomaan lämpöä, mutta muuten noudatin reseptiä. Ehdottomasti erinomainen eväs!

Jos haluat tehdä oikein sileää keittoa, kannattaa varmaan kaltata tomaatit eli poistaa niistä kuoret. Se tapahtuu näppärästi: tee tomaatin päähän ristiviilto, pidä sitä hetken aikaa kiehuvan kuumassa vedessä (muutama sekunti usein riittää), ja nykäise kuori pois. Minä en kuorinut tomaatteja, joten keitossa oli soseutuksesta huolimatta joitain kuorenpaloja. Kuitua, kuitua - eli ei haitannut.



KOOKOS-TOMAATTIKEITTO (4 annosta)

2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
1 tl korianterinsiemeniä murskattuna
1/2 tl jauhettua juustokuminaa (jeeraa)
1/2 tl currya
1/2 - 1 tl chilijauhetta
1 kg tomaatteja (tai tomaattimurskaa tölkistä)
(2 dl vettä - jota minä en lisännyt lainkaan)
1 rkl (ruokokide)sokeria
1 tl suolaa
200 ml kookosmaitoa (ohjeessa oli 500 ml)

Jos käytät tuoreita tomaatteja, kuutioi ne ensin valmiiksi.

Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota niitä öljyssä pehmeiksi ja läpikuultaviksi. Lisää sitten kattilaan mausteet ja paista vielä hetki. Laita kattilaan tomaatit (ja vesi) ja sokeri ja suola. Hauduttele keittoa noin 10 minuuttia ja soseuta se. Lisää lopuksi kookosmaito, sekoita hyvin ja kiehauta keitto.


Tein keiton päälle laitettavaksi pienen limettijugurtin: 2-3 tl turkkilaista jugurttia + noin puolikkaan limetin kuori ja vähän mehua -> sekoita ja laita hiukan keiton päälle juuri ennen syöntiä.

2 kommenttia:

  1. Minulla on uusi oppi tomaattien kuorten poistamiseen. Olen lukenut ahkerasti Istanbulin makuja -keittokirjaa ja siinä vinkataan raastamaan tomaatit (puolikkaat), jolloin kuori jää käteen. Jos ei nyt kilokaupalla tarvitse tavaraa, aika näppärää.

    VastaaPoista