sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Crema catalana

Creme brulee kuuluu suosikkijälkiruokieni kärkikastiin. Sen espanjalaista sukulaista eli crema catalanaa en kuitenkaan muista koskaan tehneeni. Creme brulee ei ole vaikea tehdä, ja crema catalana se vasta helppo onkin. Keitellään vanukas (tai kiisseli) ja kuorrutetaan paahtamalla sokeria päälle. Anteeksi vain creme brulee, mutta espanjanherkkua tullaan meillä tekemään jatkossa sinun kustannuksellasi.

Hyvää!

Noudattelin Maku-lehden reseptiikkaa, mutta käytin täysmaidon (jota meillä ei ollut) sijaan puolet kuohukermaa ja puolet rasvatonta maitoa.


CREMA CATALANA (2 annosta)

1 dl sokeria
2 kananmunan keltuaista
1/2 rkl perunajauhoja
puolikas kanelitanko
1 rkl sitruunankuoriraastetta
1 dl kuohukermaa
1 dl maitoa

Päälle: reilu ruokalusikallinen sokeria + 1/4 tl kanelia

Vatkaa (paksupohjaisessa) kattilassa keltuaiset ja sokeri hyvin sekaisin (vaahdoksi, sanoo alkuperäisohje, mutta tuota määrää oli vaikea vaahdottaa). Lisää joukkoon perunajauhot, kanelitanko ja sitruunankuoriraaste ja sekoita hyvin. Lisää vielä kerma ja maito, ja sekoita taas. Kuumenna seosta koko ajan sitä sekoittaen, kunnes se alkaa paksuuntua. Nosta sitten kattila pois levyltä. Jätä vielä kanelitanko vanukkaaseen ja anna maustua muutaman minuutin ajan ennen kuin otat sen pois. Jaa vanukas annoskulhoihin ja jäähdytä jääkaappikylmäksi ennen jatkotyöskentelyä.

Sekoita kaneli ja sokeri keskenään. Ripottele seosta vanukkaiden päälle ja sulata ja ruskista tohottimella kauniin ruskeaksi. Älä säikähdä - kaneli kipinöi iloisesti tässä vaiheessa. Jos et omista tohotinta eli kaasupoltinta (niitä saa edullisesti tavarataloistakin, jos innostut), niin voit polttaa sokerin myös uunin grillivastusten alla.


Tuoreet, raikkaat mansikat (joita meillä oli jääkaapissa, mutta jotka kokki unohtu tyystin) olisivat sopineen crema catalanan kanssa ihanasti yhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti