keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Sumakilla silattua lohta

Nyt löytyi rasvaiselle lohelle mahottoman hyvä maustekombo: sumakki, korianterinsiemenet ja sitruunankuori!

Tuo seos löytyi loppukesästä jostain ulkomaalaisesta, ehkä brittiläisestä ruokalehdestä, kun siivosin ruokalehtiloukkoa. Olen jemmannut lehtiä ja merkannut niistä ohjeita, ja yhtäkkiä lehtiä olikin taas kertynyt kaamea kasa. Päätin ottaa valokuvia houkuttelevimmista ohjeista ja heivata lehdet lehtikeräykseen, niin mahtuu lisää lukemista taloon. Moisessa fiksuudenpuuskassani en vain hoksannut aina katsoa, että kuvassa näkyisi lehden nimi saati numero ja vuosi.

Mutta se lohi. Ohjeeseen kuului myös fenkoli-omenapaistos, joka houkutteli kovasti, mutta jouduin kehittelemään sen tilalle muuta. Kauppahallin fenkoli oli ranskalaista, eikä lähikaupassa ollut fenkolinmuruakaan (on ollut suomalaistakin ihan vasta tarjolla), joten vaihdoin lisukkeen lennossa kotimaisiin vihreisiin papuihin. Oli älyttömän hyvää, mutta kyllä sitä fenkoli-omenahässäkkääkin pitää joskus kokeilla.


SUMAKKILOHTA JA VIHREITÄ PAPUJA

n. 600 g lohta fileenä

1 rkl korianterinsiemeniä
1 rkl sumakkia
2 tl raastettua sitruunankuorta
1 tl suolaa

n. 200 g vihreitä papuja

1 rkl hunajaa
n. 2 rkl sitruunamehua


Paahda korianterinsiemeniä kuivalla paistinpannulla muutaman minuutin ajan. Ole tarkkana, etteivät pääse kärähtämään. Kaada paahdetut siemenet mortteliin ja anna jäähtyä hetki, ennenkuin rouhit ne. Sekoita joukkoon sumakki, sitruunankuoriraaste ja suola. Leikkaa lohifile annospaloiksi ja ripottele reilusti mausteseosta niiden päälle. Painele seosta lohen päälle sormilla. Jätä ainakin teelusikallinen tai pari mausteseosta vielä odottamaan.

Huuhtele pavut ja trimmaa päät tarvittaessa. Sekoita hunaja ja sitruunamehu.

Kuumenna pannulla öljyä ja nosta lohipalat pannulle paistumaan maustepuoli alaspäin. Anna niiden paistua rauhassa viitisen minuuttia (paistoaika riippuu toki palojen koosta) hieman keskilämpöä kuumemmalla. Kun lohipalojen sivuista näkee, että kypsyminen on hyvässä vauhdissa, käännä palat nahka pannua vasten ja jatka paistamista vielä muutaman minuutin ajan. Meidän makuumme lohi saa olla mehevää eli juuri ja juuri kypsää, mutta jos pidät kuivakammasta, niin paistelet sitten sen verran, että tulee mieluisaa. Minä nostin palat lautaselle folion alle 2-3 minuutin kuluttua.

Lisää pannulle hiukan öljyä ja laita pavut paistumaan. Paista niitä kuumalla pannulla välillä sekoitellen 6-7 minuuttia. Lisää sitten noin teelusikallinen sumakkimausteseosta ja sekoita vielä. Kaada pannulle hunaja-sitruunakastike, vähennä lämpöä ja anna papujen muhia hetki kastikkeessa. Jos kastike tiivistyy kovin äkkiä eli pannu on hyvin kuuma, pitää sekaan ehkä lisätä pari ruokalusikallista vettä.

Jäljelle jäänyttä sumakkimausteseosta voi vielä ripotella koko annoksen päälle lopuksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti