tiistai 12. heinäkuuta 2011

Kesäleivoksia kesävieraille

Ruukaakko nää rätätä vieraita varten? Mää ruukaan. Meille oli tulossa harvinaisia vieraita ja päästin leipurin itsessäni vauhtiin. Hyvin näyttivät leivokset uppoavan kahvittelijoille :) Kiva kun kävitte!

MANGOLEIVOKSET (n. 10 kpl)
(tarvitset kaakun tekoon leipävuoan, sellaisen pitkän mallisen ja mielellään teräväkulmaisen)

- pohjalle tulee sokerikakkupohja (minä tein taannoin kahden munan kakkupohjan ja paistoin sen samaisessa leipävuoassa, johon kakun kokosinkin; halkaisin pohjan kahtia, toisen käytin jo aiemmin ja toinen pääsi pakastimeen odottelemaan uutta kakkua)

Vuoraa leipävuoka kelmulla niin että kelmua roikkuu jonkin verran reunojenkin yli. Laita kakkupohja vuokaan ja kostuta sitä esim. sitruunalimpparilla, johon olet tiristänyt hiukan sitruunamehua.

Mango-rahkamousse:

1 dl kuohukermaa
1 prk maitorahkaa
1 prk säilykemangoa
2 rkl sitruunamehua
4 liivatelehteä
n. 1/2  sokeria (maun mukaan)
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja lisää sekaan rahka, sokeri ja mangoviipaleet (valuta mangoista liemi kokonaan pois). Hurauta sähkövatkaimella sekaisin - mangot muhentuvat sekaan helposti, eikä haittaa jos pieniä sattumia jää. Kuumenna sitruunamehu esim. kahvikupin pohjalla mikrossa ja liota sinne pehmenneet (ja hyvin puristetut) liivakot. Sekoita ja kaada ohuena nauhana mangovaahtoon samalla vatkaten. Seoksesta tulee melko löysää. Kaada mangomousse kakkupohjan päälle ja tasoita. Laita vuoka jääkaappiin (vaikkapa foliolla peitettynä) ja anna olla siellä esim. yön yli. Maut tiivistyvät ja mousse hyytyy kunnolla.

Aamusella tee päälle mangohyytelö:
1 prk säilykemangoa
(1 rkl sokeria)
2 liivatelehteä
1 rlk sitruunamehua

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mangot (ja sokeri) esim. sauvasekoittimella. Kuumenna sitruunamehu ja liota siihen liivakot. Tämä liemi kaadetaan mangososeeseen koko ajan sekoittaen. Mangosose kaadetaan hyytyneen kakun päälle ja annetaan hyytyä jääkaapissa muutaman tunnin (n. 3) ajan.

Valmis kakku on helppo nostaa pois vuoasta kelmun avulla. Minä tietysti tunsin tarvetta siistiä ulkoreunoja, niin että olivat nätin tasaisia :) Sitten kakun voi leikata haluamiinsa paloihin (tai olla leikkaamatta). Kakku on aika korkea (kuten kuvassa näkyy, yksi leivostorni kärsi jo huimauksesta ja alkoi kallistella), joten palojen ei tarvitse olla laajoja.

MANSIKKALEIVOKSET (6 kpl)

Pohjana näissä on murotaikina. Osta kaupasta tai tee mieleiselläsi reseptillä (noin kämmenen kokoisiin irrallisiin metallivuokiin). Näissähän siis pointti ei ole pohja, vaan tuo ihana vaahto päällä... eli

LIMERAHKAVAAHTO:

1 dl vettä
1/2 dl sokeria
1 keltuainen
3/4 rkl perunajauhoja
Mittaa ainekset kattilaan ja kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Anna pulpahtaa muutaman kerran ja ota pois liedeltä. Aika jankkia tulee. Anna seoksen jäähtyä. Mausta kiisseli lisäämällä sinne
1 limen raastettu kuori
1/2 limen mehu
Vatkaa kiisseli sileäksi.

Valmista sitten rahkavaahto:
1 dl kuohukermaa
1/4 prk maitorahkaa
1 rkl tomusokeria
Vatkaa kermaa, lisää joukkoon rahka ja sokeri, ja vatkaa ne sekaisin.
Sekoita kiisseli rahkavaahtoon ja vatkaa ne sekaisin.

Kasaa leivokset. Laita leivospohjalle lusikallinen hilloa (vadelma tai mansikka) sekä mansikoita pilkottuna. Nosta limerahkavaahtoa päälle ja koristele mansikalla. Maku on ihanan raikas!

Ja näistä jänskistä kirjoittelen eri kerralla...

4 kommenttia:

  1. Siis niin ihanan näkösiä, että taidan lompsia samantein teille!

    Rätätä on kiva sana, siitä tulee sitä paitsi mieleen räpätäti :)

    VastaaPoista
  2. Tänks! Jo vain olisin sulle ilta...yökahvit keittänyt :)

    Niin tulee! Eli räpätäteille sopiva toiminto on tuo rättäys.

    VastaaPoista
  3. Rättäävät räpätätit - cateringyritys pystyyn?

    VastaaPoista
  4. Kun räpätätipisnes alkaa tympiä tai työt kertakaikkiaan loppuu, niin tuo toteutetaan!

    VastaaPoista