perjantai 14. lokakuuta 2011

Sieniä ja yrttimantelivoita

Tällä viikolla on iltalukemisena (just sen kuus minuuttia, minkä on jaksanut per ilta pitää silmiä auki, kun on peiton alle pujahtanut) ollut vanha, mutta uudelleen löytynyt Suuri kasvisruokakeittokirja. Sieltä löytyi heti monta ohjetta, joita on tarkoitus kokkeilla. Ykköseksi kirivät yrttivoin suojassa muhivat herkkusienet. Valtavan hyviä!!!!! Voimme suositella sienille kumppaniksi esim. karitsan ulkofilettä, jota me söimme. Yrtit ja valkosipuli kun ovat tunnetusti lampaan ystäviä.


Kirjan ohjeessa on käytetty isoja herkkusieniä, kenties jumboja, mutta minä valikoin ruskeiden normikokoisten joukosta reiluimman kokoiset. Seuraavalla ohjeella tulee 10 täytettyä sientä. Oikeasti ohjeen nimi on "sieniä ja yrttipähkinävoita", mutta kun ohjeessa käytetään manteleita eikä pähkinöitä, niin suit sait muutin nimen. Meillä ei myöskään ollut kokonaisia manteleita, siispä laitoin mantelilastuja. Ei varmaan ollut suuri rikos.

SIENIÄ JA YRTTIMANTELIVOITA (10 kpl)

10 herkkusientä (ei ihan pienimpiä)
öljyä
1 pieni sipuli silputtuna
n. 1/2 dl mantelilastuja
1 kookas valkosipulinkynsi
n. 1 rkl sitruunamehua
pari ruokalusikallista persiljanlehtiä (tai 1 tl kuivattua)
pari teelusikallista tuoreita timjaminlehtiä (tai 1 tl kuivattua)
pari teelusikallista tuoreita rosmariininlehtiä (tai 1 tl kuivattua)
1 tl kuivattua ruohosipulia (tai tuoretta silppua pari tl)
1/2 tl suolaa
ripaus mustapippuria
50 g voita paloiteltuna

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele uunivuoka kevyesti öljyllä. Poista sienistä kannat ja silppua ne hienoksi. Silppua sipuli. Kuumenna pannulla öljyä ja heitä sipulisilppu paistumaan. Paista muutama minuutti, kunnes sipulit ovat pehmenneet. Lisää joukkoon sienisilppu ja paista vielä pari minuuttia.

Laita mantelit, silputtu valkosipulinkynsi, yrtit, suola, pippuri, voi ja sitruunamehu monitoimikoneeseen. Anna koneen käydä kunnes seos on tasaista. Ellei härrävärkkiä kotoa löydy, niin sitten pitää hienontaa yrttejä, murskata valkosipulinkynsi ja rouhia mantelilastuja ja sekoittaa ne sitten hiukan pehmenneeseen voihin.

Laita herkkusienten lakit vuokaan ja lusikoi jokaiseen lakkiin sipuli-sienisilppua. Tasoita pinnat. Päällystä sienet yrtti-mantelivoilla. Pane sienet uuniin noin vartiksi tai kunnes sienet ovat kypsiä ja voi sulanut.


Kirjan mukaan sienet on parasta valmistaa juuri ennen tarjoamista. Ne voi kuitenkin täyttää pari tuntia ennen ruokailua ja säilyttää peitettynä jääkaapissa paistamiseen saakka.

3 kommenttia:

  1. Vilpitön kommentti: Lurps! Tarttee kokeilla:)

    VastaaPoista
  2. :) Täällä ei ehditty edes sanoa "lurps", kun sienet oli jo nielaistu!

    VastaaPoista
  3. Täällä mies ja koira häipyivät aamutuimaan metille ja me tyären kanssa tehdään lähtöä humputtelemaan. Ruokakaupassa ois tarkoitus käydä myös ja taijampa lisätä listaan sieniä ja yrttejä ;)

    Outi

    VastaaPoista