keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Paistettu riisi

Paistetun riisin teko onnistuu meidän taloudessamme lähes milloin vain. Ainekset nimittäin löytyvät kaapeista, vaikka kaupassa käynnistä olisikin aikaa. Tämä on siis hyvä ruoka kiireiselle, laiskalle, sairaalle... tai ihan vaan hyvien makujen ystävälle.

Oma versioni on viritelty eri ohjeista ja muokkautuu vähän ainesten mukaan. Tällä kertaa siitä tuli katkarapupitoista.

PAISTETTU RIISI

(maapähkinä)öljyä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
pala tuoretta inkivääriä (1 tl jauhettua inkivääriä käy yhtä hyvin)
1 porkkana
n. 1 dl idätettyjä mungpapuja
2 kananmunaa
1 dl herneitä
1 pieni chili siemenineen
n. 100 g kuorittuja katkarapuja
n. 6 dl keitettyä ja jäähtynyttä (jasmiini)riisiä
2 rkl soijakastiketta
pari kevätsipulia (pätkä purjoakin käy)
suolaa, valkopippuria

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynsi. Hienonna (noin peukalonpään kokoinen) inkiväärinpala. Kuori ja viipaloi porkkana ohuiksi viipaleiksi. Silppua chili. Riko kananmunat kulhoon ja riko niiden rakenne. Voit lisätä niihin myös ripauksen suolaa. Kuumenna öljy vokkipannussa ja paista sipuleita, inkivääriä ja porkkanaviipaleita pari minuuttia. Siirrä niitä sitten vähän reunemmaksi ja kaada kananmunaseos keskelle pannua. Anna paistua kunnes se alkaa kuplia ja sekoita sitten kevyesti. Lisää pavunidut, herneet, chilisilppu ja katkaravut ja pyöräytä sekaisin. Lisää riisi ja paista vielä jonkin aikaa kuumalla pannulla vähän sekoitellen. Silppua kevätsipuli ja mausta soijakastikkeella ja valkopippurilla, halutessasi suolalla. Sekoita ja nauti

4 kommenttia:

  1. Välillä keitän riisiä liikaa, että saan paistettua riisiä huomenna:)

    VastaaPoista
  2. Paistettu riisi on yksi lempiruuistani, mutta en tee sitä koskaan itse, koska se on aina niin pettymys, kun ei maistu läheskään niin hyvälle kuin Thaimaassa :(

    VastaaPoista
  3. Paistettua riisiä,mmm. Joskus kun todella laiskottaa niin tämä on ihan kymppivalinta. Kaikki vaan pöhisemään mitä kaapista irti saa, vähän kalakastiketta, soijaa ja inkivääriä perään.

    VastaaPoista
  4. Campasimpukka: Hyvä taktiikka :)

    Heidi, joskus on parempi jättää joku tekemättä ja jättää makuelämys paikan päälle.

    Kyösti I, naulan kantaan!

    VastaaPoista