lauantai 3. maaliskuuta 2012

Rääväsuun spätzle ja kanastroganoff

Jos en paljastaisi, ketä julkkiskokkia luonnehdin otsikossa, arvaisitko henkilön?
Koska olen lörppä, en jää odottelemaan arvailuja, vaan sanon, että se on tietenkin Gordon Ramsay. Taisi olla viime vuoden puolella, kun näin töllössä Ramsayn laittamassa kanastroganoffia spätzlen kera. Kiinnostuksen herättyä surffailin hetken netissä ja löysin ohjeen. Ihan pienillä sovelluksilla syntyi Kotiharmin ruoka. Samaisessa ohjelmassa taidettiin tehdä jälkkäriksi no-bake berry cheesecake -nimistä herkkua, jota söimme viime vuonna ystävien kanssa rapujuhlissa. Hyvää!

No mutta tämä spätzle sitten. Ihan uusi tuttavuus minulle. Tiesin kyllä, että sitä syödään Saksassa, siinä kaikki. Rohkeasti ryhdyin puuhaan. Olin vähän pulassa siinä vaiheessa, kun taikina oli valmis ja vesi kiehui kattilassa. Siivilämme (4 kpl) olivat kaikki varustettu niin pienillä rei'illä, että hommasta ei olisi tullut mitään (G.R. siis teki spätzlensä isoreikäisellä siivilällä). Minä olin ajatellut hoitaa homman reikäkauhalla, mutta huomasin, ettei siitä tullut mitään. Ei edes neljän käden voimin. Keksin sitten, että minigrip-pussi, johon tehdään pieni reikä kulmaan, saa luvan toimia välineenä. Mitä opimme tästä? Ajattele loppuun asti välinevalikoimasi, ENNEN kuin ryhdyt ruuanlaittoon. Tai... anna palaa, sählää ja sovella. Täällä on tietoa spätzlestä ja kivat vinkit sen tekemiseen. Niihin voi perehtyä esim. ennen kuin tekee spätzleä.
Pussin nurkasta tuleva ruikelo katkaistaan näppärästi etusormella (joka kuumaa höyryä uhmaten työskentelee ahkerasti).

SPÄTZLE (kahdelle tai kolmelle)

150 g  vehnäjauhoja
1 muna + 1 keltuainen
1 tl suolaa
1/2 - 1 tl muskottipähkinää jauhettuna (ohjeessa oli 1 tl, se oli ehkä liikaa minun makuuni)
45 ml vettä
45 ml maitoa

voita ja tilkka oliiviöljyä paistamiseen
mustapippuria

Sekoita muna ja keltuainen keskenään. Lisää ne vehnäjauhojen, suolan ja muskottipähkinän joukkoon ja sekoita tahnaksi. Sekoita keskenään vesi ja maito ja lisää seosta vähitellen tahnaan, sekoita koko ajan.

Keitä kattilassa vettä ja tee spätzlet (siivilän läpi, pussin nurkasta, perunapuristimella tms.) suoraan kiehuvaan veteen. Minuutti - pari riittää niiden kypsymiseen. Nostele spätzlet reikäkauhalla pois kattilasta. Juuri ennen tarjoilua paista spätzlet voissa (ja tilkassa öljyä) kullanruskeiksi. Mausta mustapippurilla (ja suolalla, sanoi G.R. mutta minusta ne eivät enää suolaa tarvinneet)
Keitetty...

...ja paistumassa.
Kanastroganoff oli hyvää, ja siinä oli sen verran potkua, että nenänpäähän meinasi kihota pieniä hikipisaroita. Meidän savupaprikajauheemme oli mallia "hot", siitä vauhti kastikkeeseen. Ruoka toiminee tavallisellakin paprikajauheella, mikäli taloudessa on herkkäsuisia lapsia tai vanhuksia. Minä muutin aineita hitusen ja oioin vähän valmistusvaiheessa, Gordon ohjeen löydät täältä.

KANASTROGANOFF (neljälle)

n. 450 g broilerinfileitä
2 tl savustettua paprikajauhetta
suolaa
oliiviöljyä
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 punainen paprika
1 pkt siitakesieniä
150 ml kanalientä
liraus valkoviiniä
n. 1/2 dl smetanaa
1/2 pss sokeriherneitä
1 rkl kuivattua persiljaa

Suikaloi broilerinfileet ja ripottele niille suolaa ja paprikajauhetta. Suikaloi sipuli, hienonna valkosipulinkynnet, suikaloi paprika, puolita siitakesienet (ja kiehauta nopeasti herneet, jos käytät tuoreita). Paista broilersuikaleet öljyssä kahdessa erässä ja nosta ne sivuun odottamaan. Paista sipulia ja valkosipulia hetki, lisää paprikat ja sienet ja paista vähän aikaa. Roiskauta sekaan pieni tilkka valkoviiniä ja kiehauta. Lisää persilja, kanaliemi ja smetana sekä paistetut broilersuikaleet. Anna kiehahtaa ja lisää (halutessasi puolitetut) sokeriherneet juuri ennen tarjoilua. Kuumenna kastike vielä herneiden kanssa.

Paistettu spätzle oli sopivaa seuraa stroganoffille.

 

10 kommenttia:

  1. Olisin arvannut että Ramsey se on! Spätzle on kiehtonut minua jo pitkään, mutta en ole saanut aikaiseksi, kun ei ole sellaista puristinta. Hyvin keksitty tuo minigrip:) Resepti vaikuttaa hyvältä, tekisi mieli kokeilla kanssa, jos jostain löydän sopivan siivilän tai muu vempaimen.

    VastaaPoista
  2. Spätzleä ja 1789 erilaista röstiä sopivin liha- ja juustolisäkkein, niillä tämäkin käkikellomaa porskuttaa eteenpäin :). Kaupoissa on tietenkin erikseen siivilöitä, pusertimia ja raastimia Spätzlen ja Röstien tekoa varten.

    VastaaPoista
  3. Nokkelasti ratkaisit tuon siiviläongelman.

    Mää niin kovasti tykkäisin tuosta spätzlestä, mutta olen aina syönyt sitä vain paikan päällä.

    Aika moderni versio stroganoffista, mutta sehän tekee sen vain mielenkiintoiseksi.

    VastaaPoista
  4. Arvaa kenellä on Spätzle Macher...

    Spätzleä voi myös tehdä niin, että pitää taikinaklönttiä pienellä leikkuulaudalla ja "vuolee" veitsellä paloja kiehuvaan kattilaan.

    VastaaPoista
  5. Ankerias, ilman vempaimiakin näköjään voi onnistua, joten ei muuta kuin spätzleilemään. Nimimerkillä: "Minigrip pelastaa".

    Luimupupu: Hyvä tarjonta siellä :) Ruuassa ja vekottimissa!

    Jonna: Haaveissa olisi päästä spätzlemaahan autenttisten aterioiden äärelle... Stroganoffista ei olisi pelkän ulkomuotonsa perusteella arvannut, että stroganoffiksi on nimetty. Sen verran oli tosiaan moderni.

    Nanna! Sulla on spätzlemaker, tietenkin!!! Saksaruokaopas vinkkasi myös tuosta leikkuulautametodista, mutta olishan se hienoa kun olis vempain.

    VastaaPoista
  6. Minä olen syönyt näitä luikuroita vain Saksassa ja kerran kotimaassa, kun ostin Lidlistä samaan tapaan pakatun pakkauksen, kuin tuorepastatkin. Olisikin hauska kokeilla itsetekemistä!

    VastaaPoista
  7. Uskomattoman hienoa! kertaakaan käytetty....

    VastaaPoista
  8. Campasimpukka, sitä ihminen niin helposti innostuu kaikesta uudesta :)

    Nanna, meillä vempainvastaava jo surffasi netissä ja melkein tilasi vält-tä-mät-tö-män spätzlekapineen! Kaapit alkavat olla jo kokolailla täynnä...

    VastaaPoista
  9. Raastoin taikinamöykkyä raastimen karkeimman sivun läpi, sillä tuli näppäränkokoisia palleroita.

    VastaaPoista