sunnuntai 28. elokuuta 2011

Ravut ja rakkaat ystävät

Eilen illalla pääsimme nautiskelemaan ravuista ja ystävien seurasta. Ihanalle isäntäväelle ja koko mainiolle seurueelle kiitokset! Alkuun nautiskelimme mehevää äyriäispiirasta kera parin salaatin (enkä tietysti tajunnut ottaa niistä kuvaa). Kun ravut oli pistelty poskeen, oli jälkiruuan aika.  Kuinka sattuikaan, että juuri kun olin täällä tuumaillut, että jälkkäreiden tekoon pitää alkaa panostamaan, niin rapuemäntä pyysi meitä tuomaan mukanamme illan jälkiruuan :)

Päädyin rohkeasti kokkeilemmaan minulle ihan uutta reseptiä. Gordon Ramsayn kokkailua nimittäin vastikään töllöstä katsoin, ja sieltä jäi mieltä kaihertamaan "no-bake berry cheesecake" eli paistamaton marja-juustokakku. Ramsay kokosi sen johonkin tötteröön (kakkumaisesta muodosta kai nimikin), mutta minä pyörittelin kahdella lusikalla moussesta palleroita. Kivan näköisiä olivat, mutta mikä tärkeintä, maku oli aivan ihana! Valmistin jälkkärin loppuun asti vasta kyläpaikassa ja siinä kälkättäessä unohdin laittaa vaniljansiemenet mousseen :) Arvatenkin maku olisi niistä vielä entisestään parantunut. Marjoja en käyttänyt Ramsayn tapaan pannulla, vaan marinoin ne parin sokerilusikallisen ja mustaherukkalikööritilkan kera.

JUUSTOKAKKUJÄLKIRUOKA
(kahdeksalle, sanoo Ramsay, mutta kyllä tästä piisaa kymmenellekin kevyesti!)

Keksimuruset:
8 digestivekeksiä
6 rkl sokeria
100 g voita

Marjat:
n. 1/2 l marjoja (esim. mustikoita+vadelmia)
1-2 rkl sokeria
1-2 rkl mustaherukkalikööriä

Mousse:
400 g Philadelphia-juustoa
6 rkl tomusokeria
1/2 sitruunan mehu
1 vaniljatangon siemenet6 dl kuohukermaa

Laita marjat kulhoon, lisää sokeri ja halutessasi likööriä. Sekoita ja anna maustua.

Tee keksimurut. Murenna keksit (jätä vähän rouheutta joukkoon). Sulata sokeri pannulla ja lisää sulaneen sokerin joukkoon varovasti voi. Sekoittele joko pannua heiluttelemalla tai lastalla. Kun voi ja sokeri ovat sekoittuneet kinuskimaiseksi, lisää keksimuru pannulle ja sekoittele niin että karamellisoitunut sokeriseos tarttuu kaikkiin muruihin. Kaada keksimuruseos lautaselle ja anna jäähtyä. Murenna jäähtynyt levy.

Laita tuorejuusto kulhoon, lisää joukkoon tomusokeri ja sitruunamehu sekä halkaistusta vaniljatangosta raavitut siemenet. Sekoita sähkövatkaimella kuohkeaksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä juustoon reippaasti sekoittaen. Pyörittele esim. kahden lusikan avulla moussesta palleroita (tai tee muotin avulla kakkaroita) ja asemoi ne lautaselle. Ripottele päälle keksimurua ja marjoja. Nautiskele!

2 kommenttia:

  1. Todella herkullista oli tuo jälkkäri! Hyvä Gordon ja hyvä Kotiharmi!

    Kaikki muutkin illan antimet meni keyvesti kurkusta alas, ei tökkiny mikään, ei edes sambuca, vaikka toikin takaumia teinivuosien Kyproksen reissuista ja ouzosta...

    Helan går! Vuoden päästä taas :)

    VastaaPoista
  2. Gordon ja Kotiharmi kiittävät Outia kehuista :)

    Meidän seurueemme ei turhan ranttu ole, joten olemme kovasti kiitollisia kestittäviä. Helan går!

    VastaaPoista