lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kuha ja perunat paketissa

Olipa kesäinen ruoka! Paketoin folionyytteihin kuhafileet, pottuja, kukkakaalta, tomaattia ja sipulia, ja maustoin koko komeuden yrtti-valkosipuli-voi-oliiviöljy -tahnalla. Uunin kautta lautaselle ja suuhun, ja jopa veti suuta hymyyn :)


KUHAA, PERUNOITA JA KASVIKSIA FOLIOSSA (kahdelle)

n. 350 g kuhafileitä (meillä 2 kookasta)
suolaa, pippuria

n. 2 rkl huoneenlämpöistä voita
n. 2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi murskattuna
pieni kourallinen yrttejä (esim. oreganoa, basilikaa, salviaa ja ruohosipulia)
n. 2 rkl sitruunamehua
suolaa ja mustapippuria

uusia perunoita nälän mukaan
pala kukkakaalta
1-2 tomaattia
1 uusi sipuli varsineen

Pese uudet perunat huolella ja keitä suunnilleen puolikypsiksi. Säästä pari ruokalusikallista keitinvettä. Sekoita tahnaksi voi, oliiviöljy, valkosipulimurska, silputut yrtit ja sitruunamehu. Suolaa ja pippuroi kuhafileet (joista olet poistanut pääpuolessa olevan ruotokohdan leikkaamalla kapean V-siivun pois). Levitä noin puolet maustetahnasta fileille ja käännä fileet sitten kaksinkerroin.
Puolita perunat (tai leikkaa isoimmat neljään osaan), leikkaa kukkakaalin nuppuja pienemmiksi, lohko tomaatti ja siivuta sipuli varsineen päivineen.
Tee kahdesta reilusta foliopalasta 2 pussia taittamalla ne ensin keskeltä ja sitten taittamalla reunoja pari-kolme kertaa keskelle päin. Nosta fileet pusseihin ja jaa myös perunat ja kasvikset niihin. Heitä perään loppu maustetahnasta ja pari ruokalusikallista perunoiden keitinvettä kumpaankin pussiin. Sulje pussit huolella taittelemalla avonainen pussinsuu kiinni. Nosta nyssykät uunivuokaan. Paista 225-asteisessa uunissa 45 - 60 minuuttia (paistoaika riippuu kalafileiden paksuudesta ja kukkakaalinuppujen koosta).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti