Verilätyistä tuli mahottoman hyviä! Noin tuhat kertaa maukkaampia kuin kaupassa pakettilätyt. Tai kaksituhatta kertaa.
Katsoin verilättyjen tekoon osviittaa veripullon kyljestä ja lopulta minun taikinastani muotoutui tällainen:
VERILÄTYT
0,5 l verta (löytyy kaupasta pakasteena)
2 dl ruisjauhoja
1 dl ohrajauhoja
n. 2 dl sipulisilppua
n. 1,5 tl suolaa
2 tl meiramia
valkopippuria
2 dl olutta
n. 3 dl vichyä
Sulata veri. Sekoita siihen jauhot ja anna turvota puolisen tuntia. Hienonna sipulia (siis hie-non-na, älä silppua rouheasti ellet pidä isoista sipulikokkareista taikinassa) ja lisää taikinaan. Lisää myös mausteet. Kaada lopuksi nesteet taikinaan ja sekoita nopeasti. Paista pieniksi tai isoiksi lätyiksi margariinissa tai voissa.
Minä tykkään tai ainakin tykkäsin lapsena ja koululaisena. Joskus lapsena niitä tehtiin leiriolosuhteissa jauhepussista, onkohan sellaista verilettujauhetta enää olemassakaan? En ole koskaan tehnyt verilettuja ihan verisatsista asti. Enkä mitään muutakaan verisatsista asti. Nyyseö ja vellihousu:) Minä siis:)
VastaaPoistaMinä en ole jauhelätyistä kuullutkaan! Omat vellihousuni sain heitettyä pois, kun rohkaistuin tekemään verilättyjä ihan verestä asti. Suosittelen sinullekin :) Ei ollut paha.
VastaaPoistaCampasimpukka vei sanat suustani tai tekstin näppikseltäni. Tykkään mutta ei ole tullut koskaan tehtyä. Pitäisi korjata puutos...
VastaaPoistaMmm... Lapsena näitä tehtiin aika usein (taino, äiti teki taikinan ja me paistoimme). Parhaita oli ne, jotka onnistui saamaan todella rapeiksi (ts. ohut lettu, paljon voita) ja sisältämään paljon hyvin voissa paistunutta rouheaa sipulisilppua :P
VastaaPoistaViime aikoina olen löytänyt mustan makkaran, pitäis saada aikaiseksi kokeilla itse moisen tekemistä...
Veriletut ovat suurta herkkuani, siis juuri nuo itsetehdyt. Teen niitä aina säännöllisesti ja toivon että josko lapseni NYT tykkäisivät niistä, mutta sitä päivää ei ole vielä tullut. Ehkä joskus.
VastaaPoistaÄiti kertoi, että hänen lapsuudessa niitä oli aina jälkiruokana. Söivät sokerin kanssa jälkkärinä. Se oli lapsena minusta jännää (ja pakkohan niitä oli sokerin kanssa kokeilla - hyvää).
Luimupupu, suosittelen tekemään!
VastaaPoistaPekka: Rapsakat reunat lätyissä kuin lätyissä on herkkua. Sipulissa ei kannata säästellä. Seuraavalla kerralla laitan ehkä enemmänkin. Minä rohkaistuin maistamaan verimakkaraa ensimmäistä kertaa noin kymmenen vuotta sitten ja tykästyin heti, mutta tamperelaisten mustalle makkaralle en ole lämmennyt. Möykkyjä nääs.
Sauvajyvänen: Jos ei minusta ihan säännöllisesti verilättyjä paistavaa emäntää tule, niin satunnaispaistaja kumminkin :) Olivat sen verran hyviä. Mutta jälkiruuaksi...hmmm...tuota ajatusta pitää vielä sulatella.
Ennen tuli verilettujakin tehtyä aika usein, nyt harvemmin. Välillä kun oli aika ettei pakasteverta saanut kaupoista ollenkaan. Tykkäään kotitekoisista oikein rapsakoiksi paistetuista kyllä plajon puolukana kanssa, vaan kaupan paksut einesletut saavat jäähäkkin kauppaan. Vuonna 1976 sain oivan vinkin verilettujen lämmityksessä....eli pannulle maitoa loraus ja siihen letut kuumenemaan...vinkki on vileäkin käytössä.
VastaaPoistaTuo on Mimmi totta, että aina ei kaupasta löydy veripulloja pakasteesta. Lämmitysvinkkisi on minulle ihan uusi! Jänskä!
VastaaPoistaHuu, melko hurjalta kuulostaa resepti, joka lähtee liikkeelle veren sulattamisesta! Halloween-kamaa, ettenkö sanoisi. : D Mutta oikein hyviltä kyllä näyttävät nuo lettuset, ehkä pitäisi uskaltautua itsekin kokeilemaan. Mistäs marketista onnistuit tuota pääraaka-ainetta löytämään?
VastaaPoistaAiai, onpa herkkuja! Noita kun olisi päässyt syömään, niin olisin pinonnut lautaselle oikein jättitornin.
VastaaPoistaCanelia: Välivainion Supermarketin pakastekaapissa lymyili pari veripulloa, käyhän hakemassa se jäljelle jäänyt ja tekaise plätyt!
VastaaPoistaAnkerias: Tuosta satsista tulee sen verran paljon lättyjä, että sullekin asti olisi yksi jättitorni piisannut :)