sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Gulassi

Näin kun on taas koittanut pitkään haudutettujen pataruokien aika (=hämärä, pimeä, kylmä), päätin tarttua itselleni toistaiseksi vielä uuteen ruokaan, gulassiin. Olen tainnut jossain joskus syödä sitä, mutta itse en ole valmistanut. Gulassi on unkarilaislähtöinen liharuoka, jonka päämausteena on paprika. Gulassi voi olla keitto tai pata tai jotain siltä väliltä. Siihen voidaan laittaa perunaa, mutta sekaan voidaan heittää myös mykyjä. Hieman muunnellun gulassin saa lisäämällä sekaan papuja tai hapankaalta. Selaillessani keittokirjoja ja netin reseptiviidakkoa tein havainnon, että on olemassa suunnilleen viisituhatta aidon unkarilaisen gulassin reseptiä. En valinnut yhtään niistä, vaan yhdistelin aineksista aidon Kotiharmin gulassin, reseptin numero 5001 :) Niin syntyi keiton ja padan välimuotoa oleva äärimmäisen maukas ateria. Ihan parhaimpia lihapatoja, mitä olen ikinä tehnyt!


GULASSI

500 g naudan kulmapaistia
vähän vehnäjauhoja
3 valkosipulinkynttä
5 salottisipulia
2 rkl juurisellerisilppua
2 tl paprikajauhetta
1/4 tl tulista savupaprikajauhetta
1/2 tl chilirouhetta
1 rkl tomaattipyrettä
2 tl timjamia
1/2 tl kuminansiemeniä
mustapippuria
suolaa
5 dl vettä
1 tl vaaleaa balsamiviinietikkaa
2 porkkanaa
4-5 perunaa
2 punaista paprikaa

Kuori salottisipulit ja halkaise ne neljään osaan. Kuori valkosipulinkynnet ja hienonna ne. Leikkaa pieni pala juuriselleriä pieniksi kuutioiksi. Leikkaa liha reiluhkoiksi suupaloiksi ja pyörittele ne kevyesti vehnäjauhoissa. Paista lihapaloja padan pohjalla öljyssä, kunnes ne saavat kauniin ruskean värin.

Lisää sipulit, valkosipulit ja sellerikuutiot ja sekoita. Lisää myös mausteet ja tomaattipyre ja paistele hetki. Lisää pataan vesi ja etikkatiraus ja kuumenna kiehuvaksi. Kypsennä lihoja liemessään noin puolitoista tuntia (niin että lihat alkavat tuntua melkein mureilta ja kypsiltä) ja lisää sinne sitten kuoritut ja lohkotut porkkanat ja perunat sekä pilkotut paprikat (joista siemenet on poistettu). Kypsennä vielä 1 - 1,5 tuntia, kunnes perunat ja porkkanat ovat kypsiä. Meillä pata muhi hellalla kaikkiaan kolmisen tuntia, ja tänä aikana lihasta tuli mahtavan mureaa.

6 kommenttia:

  1. Hei! Mistähän mahtaisi saada tuota savupaprikajauhetta ja kulkeeko se ihan tuolla nimellä? Mukavan kuuloinen resepti, taidanpa kokeilla heti alkavalla viikolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaisen peltipurkin kyljessä lukee La Chinata, ja se on voimakkuutta "hot". Olen ostanut sen muistaakseni Stockmannilta. Se on melko vahvaa, ja siitä syystä varsin riittoisaa :)

      Poista
    2. Paljon kiitoksia, Stockmannille siis. :)

      Poista
  2. Gulassi vie ajatukset Alppien rinneravintoihin ja hiihtopäivien lounastaukoihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko sikäläinen gulassi yhtään tämänmoista? Jossain netin syövereissä joku kommentoi, että hänen lapsuudessaan gulassissa ei ollut ikinä mitään tomaattituotteita eli ei tomaattipyrettä, saati tomaattimurskaa. Entäs potut vai mykyt?

      Poista
    2. Söin useammassa paikassa ja aina oli tomaattia, paprikaa ja paljon makua (ei mitään tekemistä koulun samannimisen evään kanssa). Pottuakin taisi olla kaikissa eli kyllä tuo hyvältä reseptiltä vaikuttaa!

      Poista