tiistai 27. marraskuuta 2012

Portteriglögi

Viime aikojen glögikokeilut eivät ole olleet ihan napakymppejä. Kuuma colajuoma oli ihan jees, mutta earl grey -pohjainen kuuma mojito vähemmän jees. Kolmannella kokeilulla löytyi jo enemmän miellyttävä juoma, ihan oikeasti glögin makuinen lämmittäjä. Voittaja on nimeltään portteriglögi! Epäilin ensin tumman oluen ja punaviinin yhdistämistä, mutta onneksi ryhdyin tuumasta toimeen. Minä en maistanut portteria juomassa, ehkä se toi vain jonkinlaista täyteläisyyttä makuun. Portteri-sokerimausteliemi ainakin oli todella hyvää.

Hyväksi todettua glögiä tarjoiltiin bloggaripikkujouluissa viime viikonloppuna. Kolminkertainen annos riitti tuolle 18 hengen joukolle kahvikupposista tarjoiltuna hyvin, ja santsiakin riitti.

Ohje on Kotivinkin Joululehdestä vuodelta 2004.

PORTTERIGLÖGI (neljälle)

1,5 dl sokeria
0,33 dl porter-olutta
2 tl kardemumman siemeniä
1 pala pomeranssin kuorta (tai vajaa 1 tl jauhettua)
1 kanelitanko
5 kokonaista neilikkaa
1 pullo punaviiniä

Sulata sokeri paistinpannulla vaaleanruskeaksi ja juoksevaksi. Lisää portteri vähitellen sokeriin. Lisää joukkoon mausteet ja kiehauta uudelleen. Ota pannu pois liedeltä ja jätä seos maustumaan pariksi tunniksi. Siivilöi liemi ja kaada se kattilaan. Lisää joukkoon punaviini, ja kuumenna seos. Älä keitä enää. Tarjoile kuumana.

4 kommenttia:

  1. Mun mustikkaglögistä tuli kans ihan laimea ja vaisu. Pitänee ottaa uusinta. Toisaalta, kiva kokeilla uusia juttuja, jos vaikka joskus joku onnistuisikin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusien ohjeiden kokeilu on nimenomaan kutkuttavaa, silläkin uhalla, ettei aina onnistu!

      Poista
  2. Kokkeillaan sitten mulled winea Lontoossa!
    t. Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tehhään! Kutkuttavan jännää sekin :)

      Poista