torstai 5. kesäkuuta 2014

Hummuksen ystävän pasta

Hellepäivinä ei ruuanlaitto ole järin houkuttelevaa, mutta jotainhan on ihmisen syötävä. Jos löytyy resepti, jossa ruoka valmistuu yhtä nopeasti kuin pasta kiehuu, on resepti hellehyväksytty. Tässä Valion ohjeessa oli kaikki palaset kohdallaan, joten ruuasta tulee varmaan meidän kasvisruokalistallemme vakituinen palloilija. Tomaatti on aina hyvää, ja kikherneistä ja valkosipulista saadaan sopivasti hummusfiilistä joukkoon. Kun käyttää täysjyväpastaa, ollaan myös varsin terveellisillä jäljillä.

Hummusfani, tässä on sinulle herkkuruoka!


TOMAATTI-HUMMUSKASTIKE PASTALLE (Valion ohjetta hiukan lisää maustaen)

1 prk hyvää tomaattimurskaa (tai kokonaisia tomaatteja säilykepurkissa)
1 pkt kypsennettyjä kikherneitä
3 valkosipulinkynttä (tällä määrällä tulee aika voimakas valkosipulin maku)
n. 1 tl sokeria
n. 1/2 tl suolaa
tupsaus cayennepippuria
muutama basilikanlehti
persiljaa
n. 1 dl ruokakermaa

Aloita laittamalla valitsemasi pasta kiehumaan. Kannattaa valita tähän pastaa, jossa on tarttumapintaa kastikkeelle eli jotain kiemuraista tai muhkuraista.

Laita kaikki kastikkeen ainekset kattilaan ja surraa jotakuinkin tasaiseksi sauvasekoittimella. Pienet möykyt ja muhkurat eivät haittaa, päinvastoin. Kiehauta kastike (pitkää keittämistä ei tarvita). Kun pasta on kypsää, kaada siitä vesi pois ja sekoita tomaatti-hummuskastike joukkoon.

Halutessasi voit lisätä kastikkeeseen esimerkiksi kinkkua tai katkarapuja.

10 kommenttia:

  1. Tuossapa on hyvä idea vaikka reissusta kotiinpaluuruoaksi kun jääkaapissa on vain valo. Tomaatti, kikit ja valkosipuli kuuluvat vakiovarustukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä muuten onkin! Meiltäkin nämä ainekset löytyvät yleensä aina.

      Poista
  2. Paikalla! Hummusfanin perään voisi aivan hyvin laittaa onyhtäkuinmerkillä minun nimen.

    VastaaPoista
  3. Toimisikohan sama kastike myös krouvimpana - ilman surauttamista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa minäkin mietin, mutta surautin nyt kuitenkin. Arvelen, että surauttamalla saa hummusmaisemman maun.

      Poista
  4. Kuulostaapa hyvältä ja ihanan yksinkertaiselta!

    VastaaPoista
  5. Haa tätähän pitää kokeilla pikalounaaksi!

    VastaaPoista