sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Potkupalloruokaa: kreikkalaiset viininlehtikääryleet

Jalkapallon maailmanmestaruuskisat ovat alkaneet Brasiliassa, niin kuin joka tuutista on toitotettu. Meillä kisat näkyvät päivittäin monen ottelun tahdilla, ja epäilen tuosta vielä seuraavan jalkapalloähkyn. Ruokaähkyäkin ajattelimme kasata nyt hyvin kansainvälisesti ja valmistaa aina jonkin ottelumaan ruokaa. Tästä ajatuksesta päästiinkin perin mielenkiintoiseen nettisurffailuun: mitä syövät ecuadorilaiset tai millaista ruokaa tehdään Kamerunissa, Ghanasta puhumattakaan?! Päätimme aloittaa tutummasta ja tehdä kreikkalaista ruokaa.

Viininlehtikääryileihin päädyimme siksi, että tulimme ostaneeksi joskus kuukausia sitten purkillisen viininlehtiä Haaparannan ruokakaupassa käydessämme. Jotenkin niiden valmistus kääryleiksi on tuntunut vähän (paljon) jännittävältä ajatukselta ja teko on lykkääntynyt (samaa tahtia kuin purkki on siirtynyt kaapissa lähemmäksi takaseinää). Yhdistelemällä netistä löytyneitä ohjeita teimme oman versiomme, mutta innoituksen lähteenä on kaiken aikaa (jo viininlehtien ostovaiheessa) ollut Hannelen kääryleet.


VIININLEHTIKÄÄRYLEET

viininlehtiä (meillä oli lasipurkkiin säilöttyjä)

Täyte (n. 35:een kääryleeseen)

3 kevätsipulia varsineen (tai 1 keskikokoinen tavallinen sipuli)
oliiviöljyä
2 dl risottoriisiä
4-5 dl vettä
100 g karitsanjauhelihaa (jätä tämä pois, jos haluat kasvisversion)
reilu kourallinen tuoreita yrttejä (ainakin tilliä ja minttua, lisäksi esim. lehtipersiljaa)
ripaus valkopippuria
n. 1 tl suolaa
puolikkaan sitruunan mehu

Silppua sipulit ja kuullota niitä öljytilkassa kattilassa hetken aikaa. Lisää joukkoon riisi ja paista parin minuutin ajan sekoitellen. Lisää pari desiä vettä ja ja anna kiehua hiljalleen. Mausta suolalla. Kun vesi on imeytynyt riiseihin melkein kokonaan lisää taas pari desiä vettä. Jos riisit eivät vielä tunnu olevan kypsiä tämänkään vesimäärän imeytymisen jälkeen, lisää vettä vielä hiukan ja anna kiehua.

Riisien kiehuessa paista jauheliha. Kun riisi alkaa olla kypsää, lisää kattilaan paistettu jauheliha, sitruunamehu sekä yrtit ja pippuria. Tarkista maut ja lisää tarvittaessa mielesi mukaan suolaa, sitruunamehua ja yrttejä. Anna täytteen hiukan jäähtyä ennen kääryleiden rullaamista.


Viininlehtikääryleiden kokoaminen:

Keitä isossa kattilassa reilusti vettä. Nosta purkista viininlehtiä kiehuvaan veteen ja kiehauta niitä reilut viisi minuuttia. Laita toiseen astiaan kylmää vettä ja nosta kiehautetut viininlehdet reikäkauhalla kylmään veteen jäähtymään.

Kun alat täyttämään viininlehtiä, asettele ne pöydälle (tai liinalle) lehden alapuoli ylöspäin (eli niin, että lehtiruoti näkyy selvästi). Nosta reilu teelusikallinen täytettä lehden päälle. Käännä ensi lehden sivuosat täytteen päälle ja ala sitten rullata lehteä täytteen ympärille (kuten kaalikääryleitä).

Nosta valmiit viininlehtikääryleet laakealle pannulle vieriviereen. Niitä voi latoa myös päällekkäin. Keitinlientä varten tarvitset

- vettä sen verran, että kääryleet peittyvät (voit kiehauttaa vettä ensin vedenkeittimissä)
- puolikkaan sitruunan mehun
- n. 1/2 dl oliiviöljyä

Kaada kääryleiden päälle pannulle sitruunamehu ja oliiviöljyä ja vettä sen verran, että kääryleet juuri peittyvät. Nosta päälle jokin sopivan kokoinen kansi tai lautanen, joka pitää kääryleet koko ajan veden alla eikä päästä niitä kellumaan kiehumisen aikana. Laita pannuun tiivis kansi päälle ja anna kääryleiden kiehua lempeästi. Meidän kääryleissämme viininlehdet olivat puolen tunnin kiehumisen jälkeen vielä vähän kovia, joten annoimme niiden kiehua vielä toisen mokoman. Vettä ja öljyä voi välillä vielä hiukan lisätä, jos näyttää tarvetta olevan. Kun on valmista, nosta kääryleet lautaselle jäähtymään. Syö huoneenlämpöisenä tai ihan kylmänä.

Sopiva lisuke viininlehtikääryleille on esimerkiksi tzatziki (kreikkalaista jugurttia, raastettua kurkkua, valkosipulia, ripaus suolaa ja pippuria sekä tuoreita yrttejä, kuten minttua, tilliä ja oreganoa).


- - -

Hyviä olivat, mutta voi pojat, miten työläitä! Minä taidan jatkossa mennä matalan aidan yli ja ostaa kääryleeni purkissa :) Paitsi että jäihän noita viininlehtiä vielä jäljelle, joten ehkä yksi satsi on vielä tehtävä...

5 kommenttia:

  1. Vaativat vähän väkertämistä, mutta ovat minusta niin paljon parempia kuin kaupasta ostetut, että ovat vaivan väärttejä.

    Nyt taitaa olla kasvihuoneessa viiniköynnös sen verran tuuhea, että siitä voi riipiä jo lehtiä. Oliko muuten purkkilehdet suolattuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta sinäpä oletkin sellainen askartelun suurmestari, että kaikenlainen väkertely on helpompaa kuin tällaisella räppäkäpälällä (jonka hermopunoskin kirrautuu näissä hommissa tavanomaista vikkelämmin) :)

      Purkkilehdet eivät olleet suolattuja (ainesosissa oli vain viininlehdet), joten ei ollut huolta liiasta suolaisuudesta.

      Poista
    2. Sinun käpälissä eikä hermopunoksissa ei ole mitään vikaa. Sen huomaa,jos yhtään selailee blogiasi :)

      Kiva kuulla, että purkkilehdissä ei ollut suolaa. Aikoina ennen-omia-viininlehtiä ostin purkillisen supersuolaisia lehtiä. Ei hyvä.

      Poista
  2. Hienoja! :) Minullakin on viime talven Kreikan työmatkan tuomisina tuotuja purkkilehtiä kaapissa, mutta kääryleitä en ole vielä niistä aikaiseksi saanut, pelkään hieman kans tuota työmäärää. Onneksi ei ole pitkä aika kesälomaan, ja ehtii värkätä enemmän... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti kun kesäloma alkaa, nosta purkki pöydälle ja ala rullaamaan!

      Poista